Pelastustoimi joutuu avaamaan palvelutasopäätöksen säästövelvoitteen johdosta. Yt-neuvotteluiden tuloksena on esitys 13 henkilötyövuoden leikkaamisesta.

Etelä-Savon hyvinvointialue on kohdistanut pelastustoimelle miljoonan euron säästöt vuosille 2025 ja 2026. Säästöjen johdosta pelastustoimi joutuu muuttamaan vuosi sitten hyväksyttyä palvelutasopäätöstä.

Uudessa palvelutasopäätöksen luonnoksessa pelastustoiminnasta vähennetään 11 henkilötyövuotta ja onnettomuuksien ehkäisystä kaksi henkilötyövuotta. Yhteensä 13 henkilötyövuoden määrä vastaa noin kymmentä prosenttia Etelä-Savon pelastuslaitoksen vakinaisen henkilöstön määrästä.

— Ensin tarkastellaan eläköitymisiä, määräaikaisuuksia ja muita vaihtoehtoja, mutta pahimmassa tapauksessa säästöt voivat johtaa irtisanomisiin. Kaikki mahdolliset toimet tehdään irtisanomisten välttämiseksi, mutta niiden mahdollisuutta ei voida täysin sulkea pois, pelastusjohtaja Seppo Lokka kertoo.


Hyvinvointialue pyytää palvelutasopäätöksestä lausunnot aluehallintovirastolta, alueen kunnilta sekä hyvinvointialueen henkilöstöltä lokakuun loppuun mennessä. Lausuntojen jälkeen lopulliset päätökset tehdään aluehallituksessa marraskuussa ja aluevaltuustossa joulukuussa.

Jatkovalmistelun kannalta merkittävässä roolissa on aluehallintoviraston palaute palvelutasopäätösluonnoksesta.

— Aluehallintovirasto on jo aikaisemmin huomauttanut pelastuslaitosta savusukelluksen ja pintapelastuksen suorituskyvyn turvaamisesta lain edellyttämällä tavalla, muistuttaa SPALin luottamusmies Ari Kokkola Mikkelin vakinaisista palomiehistä.

Pelastustoimen ongelman juurisyynä on pelastusjohtaja Lokan mukaan alimittainen valtion rahoitus.

— Viimeisimpien rahoituslaskelmien mukaan valtio rahoittaa pelastustoimintaa 15 miljoonalla eurolla, kun kustannukset ovat reilusti yli 17 miljoonaa. Valtion rahoitus on riittämätöntä, eikä pysty kattamaan Etelä-Savon kaltaisen harvaan mutta laajalti asutun alueen palvelutarpeita, Lokka sanoo.


SPAL on muistuttanut hyvinvointialueiden päättäjiä heidän vastuustaan varmistaa pelastustoimen riittävä toimintavalmius ja resurssit, sillä valtion rahoitus hyvinvointialueille on yleiskatteellista. Pelastustoimen säästöt vaarantavat yhteiskunnan turvallisuuden ja kriisivalmiuden.

Etelä-Savon lisäksi taloustilanne on vakava valtakunnallisestikin, luottamusmies Kokkola toteaa. Uhkana on, että valtion rahoitus hyvinvointialueille jatkaa vähenemistään, mikä tarkoittaisi tulevaisuudessa lisää henkilöstöleikkauksia.

— Olemme Etelä-Savossa onnistuneet parantamaan palveluja viime vuosina, joten on erittäin valitettavaa, jos hyvä kehitys kääntyisi taantumaan. Pienen paikkakunnan asukkaana olen hyvin huolissani tästä tilanteesta, Kokkola toteaa.


Teksti: Mikko Terävä
Kuva: SPALin arkistokuva

Lue lisää aiheesta