Mika Rautiainen haluaa säännöllisesti haastaa itseään. Kun kokemusta oli hankittu niin sukeltajakoulutuksesta, rauhanturvatehtävistä kuin alipäällystökurssilta, Rautiainen päätti ottaa vastaan täysin uudenlaisen haasteen. Hän aloitti vuosi sitten Oulun yliopistossa geotieteiden opiskelun.
– Geotieteet ovat aika kaukana palomiehen työstä. Erilaisuus onkin todella palkitsevaa, Rautiainen kertoo.
Yliopisto-opintojen ja palomiehen työn yhdistäminen on onnistunut varsin hyvin, kun vuorokausirytmissä töitä tekevällä Rautiaisella on työvuoro joka neljäs päivä. Syy opiskeluun ei ollut varsinaisesti halu vaihtaa alaa.
– Minulla ei ole mitään muuta koulutusta kuin pelastaja- ja alipäällystötutkinnot. Mitä teen, jos loukkaannun enkä voi enää toimia operatiivisissa tehtävissä? En ole sellainen ihminen, joka viihtyy resurssitoimistossa tai tilannekeskuksessa. Se on arvokasta työtä, mutta en olisi siellä parhaimmillani.
Tulevaisuuden suunnitelmatkin ovat siksi vielä auki. Rautiainen menee päivä ja lukukausi kerrallaan.
– Minulla ei ole mikään akuutti kiire vaihtaa alaa. Suoritan opintoja rauhassa työn ohessa. Jos jossakin vaiheessa tulee vastaan jokin oikeasti mielenkiintoinen työ, voin vaihtaa työpaikkaa ja kokeilla uutta.
Kokemus pelastustoimesta antaa hyvät lähtökohdat myös muun alan töihin
Rautiainen on tehnyt paloesimiehen sijaisuuksia reilut viisi vuotta. Hän aloitti ensimmäisen sijaisuuden suoraan alipäällystökurssilta valmistumisensa jälkeen.
– Tutut työkaverit naureskelivat rivissä, että mitähän herra esimies meille suuressa viisaudessaan kertoo. Kaikilla oli sopiva pilke silmäkulmassa, ja töihin oli hauska tulla, Rautiainen kertaa.
Paloesimiehen työssä hän nauttii erityisesti monipuolisista haasteista ja oman osaamisen soveltamisesta.
– Tykkään todella paljon pitää harjoituksia ja koulutuksia. Niissä saa käyttää omaa päätään ja vähän myös luovuutta.
Rautiainen uskoo, että monipuolinen tausta pelastustoimesta antaa hyvät lähtökohdat harjoittelu- ja työpaikkojen hakemiselle opintojen aikana.
Vaikka Rautiainen osasi odottaa, että Pelastusopistolla ja yliopistolla opiskelu ovat hyvin kaukana toisistaan, kahden maailman erilaisuus yllätti hänet silti.
– Pelastusopistolla järjestelmä kertoo, missä sinun tulee olla, milloin ja millaisessa varustuksessa. Yliopistolla aikataulut ovat lähinnä suuntaa antavia ja vastuu opiskelun etenemisestä on täysin itsellä. Se on omalla tavallaan haaste, mutta kaikessa erilaisuudessaan myös aika hauska juttu.
Ammattiyhdistystoiminnasta kokemusta ja isoja onnistumisia
Rautiainen halusi haastaa itseään myös täysin uudella alalla siksi, että viime vuodet hänen elämänsä on pyörinyt pitkälti pelastustoimen ympärillä. Päivätyön lisäksi hän toimi ensin Oulun palomiesyhdistyksen rahastonhoitajana ja sitten puheenjohtajana. Lisäksi hän on ollut kaksi kautta Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALin liittohallituksessa.
Ammattiyhdistystoimintaan Rautiainen päätyi ikään kuin vahingossa.
– Olen aina ollut SPALin jäsen, mutta minulla ei ole ollut erityistä intohimoa yhdistystoimintaan. Oulussa minua kysyttiin mukaan, ja lähdinkin sitten.
Kynnys osallistua yhdistystoimintaan oli kuitenkin Rautiaisen mukaan iso.
– En tuntenut paikallista sopimista, alaa koskevaa lainsäädäntöä tai ay-toimintaa ylipäätään. En ollut edes itse ikinä tarvinnut luottamusmiehen tai liiton palveluita.
Tehtävien myötä Rautiainen sai huomata, että käytännön asiat oppi nopeasti – ja aina löytyy joku, jolta saa tukea. Hän on ollut yllättynyt siitä, miten monenlaisten kokousten ja asioiden parista on itsensä löytänyt. Kaikista suurin haaste ja onnistuminen liittyy hyvinvointialueiden käynnistymiseen ja palkkaharmonisaatoin toteuttamiseen. Hyvinvointialueiden aloittaessa Oulu-Koillismaan ja Jokilaaksojen pelastuslaitokset yhdistyivät.
– Oulun palkkataso oli Suomen heikoimpia ja Jokilaaksojen taas parhaimpia. Arvioitiin, että palkkaharmonisaatio tulee viemään 3–5 vuotta, mutta olemme jo nyt päässeet tilanteeseen, jossa satojen eurojen palkkakuilu on kurottu muutamiin kymmeniin euroihin.
Teksti: Maarit Krok
Kuva: Mika Rautiainen & SPAL