Suru on väistämätön osa auttamisen ammattilaisten työtä. Se voi näyttäytyä henkilökohtaisena kokemuksena, asiakkaan tai hänen läheistensä suruna tai koko työyhteisön jaettuna tunteena.

Suruun suhtautuminen ja sen ilmaiseminen ovat hyvin yksilöllisiä asioita.

– Aikaisemmat menetyskokemukset, opitut tavat käsitellä ja ilmaista tunteita sekä voimavarat ja stressitekijät vaikuttavat siihen, miten ihminen kohtaa niin oman kuin toisenkin surun, toteaa surua tutkinut tietokirjailija, dosentti Tuuli Lahti. Hän työskentelee yliopettajana Turun ammattikorkeakoulun terveyden ja hyvinvoinnin sektorilla.

Ensihoitajat, pelastajat ja hätäkeskuspäivystäjät kohtaavat ammattinsa kautta välillä suruista raskainta – kuolemaan liittyvää luopumista. Surun kirjo on laaja, ja työssä käsitellään myös pienempiä, arjen keskellä syntyviä tunteita.

– Monilla työpaikoilla luopumisen tunne voi nykyään liittyä esimerkiksi muutosneuvotteluiden myötä muuttuneisiin työtehtäviin tai läheisen kollegan irtisanomiseen, kuvaa Lahti surun aiheiden vaihtelua.

Aiemmin on puhuttu surutyöstä ja suruajasta. Nykyään ymmärretään, ettei surulle ole aikarajaa tai vaihetta, jossa se tulisi suorittaa loppuun.

– Selviytymisen sijaan voisi puhua surun kanssa elämisestä. Suru kulkee mukanamme ja kuuluu tunnekirjoomme.

Nykyään ymmärretään, ettei surulle ole aikarajaa tai vaihetta, jossa se tulisi suorittaa loppuun.

Kun työntekijä kokee läheisen poismenon, työyhteisöissä on usein sovittuja tai vakiintuneita tapoja käsitellä tilannetta. Työkaverit lähettävät surunvalitteluja, ja esihenkilön tehtävänä on ottaa läheisemmin yhteyttä.

Toiset eivät halua jakaa tunteitaan, kun toiset odottavat mahdollisuutta puhua niistä avoimesti. Lahti suosittelee, että jokaisen omat toiveet otetaan huomioon.

– Moni arvostaa sitä, että kollega lähestyy ja osoittaa myötätuntoa, ehkä halaa. Surevalta voi kysyä suoraan, haluaako hän keskustella tai mitä hän haluaa tilanteestaan kerrottavan muille. Tärkeintä on välttää oletuksia ja antaa mahdollisuus valita itse. Tämä korostuu monimuotoisissa työyhteisöissä, joissa eri kulttuurit ja uskonnot vaikuttavat tapoihin ilmaista surua.

Työarkeen paluuta on mahdollista helpottaa tarjoamalla työaikajoustoja tai muita järjestelyjä. Työpaikalla, jossa on kokeneita työntekijöitä, surevan kohtaaminen sujuu monesti luonnostaan kunnioittavasti. Joskus huomioiminen voi kuitenkin kääntyä itseään vastaan.

– Surevan palattua töihin muut saattavat hyväntahtoisesti karttaa häntä – esimerkiksi työpaikan ruokalassa kukaan ei tule istumaan viereen. Tällainen käytös voi olla tarkoitettu kohteliaisuudeksi, mutta useimmat toivovat, että työnteko ja keskustelut jatkuisivat normaalisti.

Työpaikalla, jossa on kokeneita työntekijöitä, surevan kohtaaminen sujuu monesti luonnostaan kunnioittavasti.

Pelastusalalla ja terveydenhuollossa työskentelevät voivat saada kuoleman ja muun surun käsittelyyn valmiuksia koulutuksessa, vaikka Tuuli Lahti arvioi, että näitä asioita käsitellään opintojen aikana varsin vähän.

– Surevan kohtaamisen osaaminen on auttamistyön ja hoitotyön vaikeimpia osa-alueita. Valitettavasti aiheeseen paneudutaan koulutuksissa yhä liian vähäisesti.

– Auttamistyössä on tärkeää tiedostaa, että toisen surun kohtaaminen voi nostaa pintaan omia tunteita ja muistoja. Se saattaa herättää myös pelkoja, kuten ajatuksia siitä, mitä jos vastaava menetys tapahtuisi itselle.

Monilla työpaikoilla työnohjaus sekä purkukeskustelut ovat yhä tavallisempi osa arkea. Työtilanteissa on siirryttävä nopeasti tunnetilasta toiseen. Siksi on tärkeää tarjota jälkipurkuja, joissa tapahtuneesta keskustellaan ja opitaan yhdessä.

Toisen surun kohtaaminen voi nostaa pintaan omia tunteita ja muistoja.

Ammatillisuus ja työroolin selkeys voivat toimia tärkeänä suojana myötätuntostressiä tai -uupumista vastaan. Työroolin kautta on mahdollista säilyttää etäisyys asiakkaan tunnetilaan, mikä auttaa rajaamaan omia tunteita ja kuormitusta.

– Tunne oman työn laajemmasta merkityksestä ja tarkoituksesta voi tukea jaksamista. Työkokemuksen karttuminen lisää valmiuksia kohdata haastavia tilanteita. Myös monet oivallukset oman hyvinvoinnin ja palautumisen tukemisesta syntyvät vähitellen, Lahti toteaa.

Usein huumori toimii voimavarana, joka auttaa keventämään raskaita hetkiä. Sen käyttö vaatii sekä tilannetajua että ihmistuntemusta.

– Mustan huumorin sopivuus riippuu pitkälti siitä, kuinka hyvin työyhteisön jäsenet tuntevat toisensa ja miten turvalliseksi he kokevat olonsa. Tuttujen kollegoiden kesken huumorin rajat syntyvät usein luontevasti. Samanlaisia kokemuksia jakavat ymmärtävät toistensa tilanteet ja tarpeen käsitellä asioita huumorin avulla.

Tunne oman työn laajemmasta merkityksestä ja tarkoituksesta voi tukea jaksamista.

Viime vuosina on tutkittu yhä enenevässä määrin myös surun mahdollisia myönteisiä vaikutuksia. Suru voi esimerkiksi syventää itsetuntemusta ja pysäyttää pohtimaan elämän suuria kysymyksiä.

– Se saattaa herättää toiveikkuutta ja kiitollisuutta omaa elämää kohtaan, Lahti kertoo.

Surun myötä saattaa oppia löytämään itsestään uusia voimavaroja ja saavuttaa itsevarmuutta. Tästä voi olla hyötyä ammatissa, jossa kohdataan ihmiselämän koko tunneskaala syntymästä kuolemaan.

Työyhteisön yhteisen surun, kuten sen jäsenen äkillisen poismenon tai muun dramaattisen tapahtuman käsittely, voi ajan myötä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se voi myös luoda kollektiivisen kokemuksen siitä, että yhdessä pystymme selviämään vaikeimmistakin paikoista.

Teksti: Mikko Terävä
Kuva: Freerange

Lue lisää aiheesta