Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ensihoitajat ovat huolissaan säästöjen vaikutuksista henkilöstötilanteeseen ja potilasturvallisuuteen.
Helsingin Sanomat haastatteli syyskuun lopussa kahta Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ensihoitajaa sekä pelastusjohtaja Jyrki Landstedtia henkilöstötilanteesta ja hyvinvointialueen säästöjen vaikutuksista ensihoitoon.
– Pelastuslaitoksen johto on toivottavasti tilannetta arvioinut ja tehnyt laskelmia henkilöstön riittävyyden osalta, ensihoitaja ja Keski-Uudenmaan palomiesyhdistyksen varaluottamusmies Samuel Tölli sanoo.
Pelastuslaitoksella on ollut kesän ajan huomattava määrä ensihoitajan sijaisia, joiden työsuhde päättyi syyskuun loppuun. Käytäntö on ollut sama aiempina vuosina, mutta osa määräaikaisista työsuhteista on saanut syksyllä jatkoa, sillä sijaistarpeita on jonkin verran läpi vuoden. Tänä vuonna määräaikaisia ensihoitajia jäi pelastuslaitokselle aiempaa vähemmän.
– On selvää, että kesälomakaudella tarve on suurempi kuin muulloin. Henkilöstöä tilanne kuitenkin huolettaa, sillä ylitöitä ja keikkalaisia on tarvittu säännöllisesti myös lomakaudella, Tölli kertoo.
Töllin mukaan on vielä vaikea arvioida, miten henkilöstötilanne kehittyy syksyn ja talven aikana. Resurssitilanteen heikentyessä pelastuslaitoksella on mahdollisuus muuttaa yksiköitä hoitotasolta perustason ambulansseiksi ja hyödyntää enemmän palomiehiä osana ensihoitoa.
– Talvilomien suunnitteluun on tullut myös totuttua tiukemmat raamit, mikä osaltaan vaatii enemmän joustoa työntekijöiltä, Tölli huomauttaa.
Tilanne puhututtaa pelastuslaitoksen sisällä. Ensihoitajat ovat huolissaan sekä omasta työturvallisuudestaan että alueen asukkaiden palvelutasosta. Hyvinvointialue asetti Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle syyskuussa noin 400 000 euron säästövelvoitteen vuoden loppuun mennessä.
– En usko, että kansalaisilla on tässä tilanteessa syytä huoleen. HUSin kanssa sovittuun ensihoidon palvelutasoon päästään varmasti ja ensihoitotehtävät hoidetaan entiseen malliin, vaikka henkilöstöresurssien käyttö suunniteltaisiinkin tiukemmin taloustilanteesta johtuen, Tölli sanoo.
Teksi: Maarit Krok
Kuva: Olli Häkämies