– Lika jää mieleen, ellei sitä puhu pois. Puhuminen on ainoa tapa hoitaa työssä esiin tulleita väkivaltatilanteita, toteaa psykologi Tuula Leino.
ARKISTONOSTO – Juttu on julkaistu Pelastusalan ammattilaisessa 6/2012 (ilmestynyt 19.12.2012).
Fyysinen väkivalta tai sen uhan kokeminen vaikuttaa heikentävästi paitsi työntekijän terveyteen myös työhyvinvointiin ja työtyytyväisyyteen, toteaa työväkivaltaan perehtynyt psykologi Tuula Leino.
Leino on tutkinut Työterveyslaitoksella vuodesta 2002 lähtien fyysistä työväkivaltaa, sen seurauksia ja vaikutusta työhyvinvointiin. Hänen tutkimusten kohteena ovat olleet turvallisuusalan ammattilaiset: poliisit, vartijat ja rajavartijat.
Myös muilla ammattialoilla tehdyt kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että väkivalta- ja uhkatilanteet lisäävät työntekijöiden sairauspoissaoloja ja eläköitymistä sekä voivat johtaa jopa työpaikan tai ammatin vaihdoksiin.
Väkivaltaan reagointi yksilöllistä
Työväkivalta eroaa väkivallasta siten, että se tapahtuu työhön liittyvissä oloissa niin, että työntekijän turvallisuus, hyvinvointi ja terveys vaarantuvat. Väkivalta- ja uhkatilanteita ovat solvaaminen, uhkailu, töniminen, potkiminen, pureminen, raapiminen, liikkumisen estäminen, käsiksi käyminen, tavaroiden heittely sekä erilaisilla aseilla ja välineillä uhkailu.
Jo työväkivallan uhka aiheuttaa jokaiselle ihmiselle jälkioireita. Samoin jos työntekijä näkee, että työkaveri joutuu väkivallan uhriksi.
Reagointi väkivaltatilanteeseen on yksilöllistä, mutta yleensä tunnereaktiot etenevät kolmen vaiheen kautta:
- Ensimmäisessä shokkivaiheessa
koetaan alkujärkytys tapahtuneesta. - Toisessa reaktiovaiheessa
itse kukin reagoi omalla tavallaan
tuntien joko pelkoa, masennusta, syyllisyyttä, kiukkua tai vihaa. - Kolmas vaihe on käsittelyvaihe,
jossa tulisi pyrkiä ymmärtämään ja käsittelemään tuntemuksiaan.
Tapahtumasta puhuminen on tärkeä osa sitä.
Leinon mukaan miehisen kulttuurin puhumattomuus on ongelma, joka estää käsittelyvaiheen läpikäynnin ja mielen parantumisen. Se puolestaan johtaa psyykkiseen oireiluun.
– Tutkimieni poliisien parissa ei puhuta pahoista asioista niin kuin pitäisi. Ja sillä on omat seurauksensa.
Tilanteessa koetut negatiiviset tunteet jäävät vahvasti alitajuntaan ja vaikuttavat väistämättä ihmisen
käyttäytymiseen.
Psyykkiset oireet hälytysmerkki
Kohdattu väkivalta työssä ei aiheuta ainoastaan fyysisiä vammoja. Se myös lisää stressiä, tapaturma-alttiutta, psyykkistä oireilua ja terveydelle haitallisia käyttäytymistapoja, kuten esimerkiksi alkoholin käytön lisääntymistä, lääkkeiden väärinkäyttöä ja uhkapelaamisen lisääntymistä.
Psyykkiset oireet vaihtelevat yksilöllisesti. Niitä ovat muistin muutokset, pitkäaikainen ärtyneisyys,
masentuneisuus, väsymys, unettomuus sekä käyttäytymistapojen muutos sosiaalisessa kanssa käymisessä.
Esimerkiksi ennen hyvin sosiaalinen kaveri vetäytyy kuoreensa eikä halua olla enää kavereiden kanssa tekemisissä tai leppoisa kaveri muuttuu räjähdysherkäksi.
– Jos vaikka haastaa riitaa työkavereiden kanssa, vaikka ei olisi mitään suoranaista syytä. Tekee kärpäsestä härkäsen. Sen taustalla voi olla, että on kokenut jotain, jota ei ole pystynyt avoimesti puhumaan ulos ja se pistää vihaksi, Leino havainnollistaa.
Psyykkinen oireilu on hälytysmerkki siitä, että ihmisen henkisessä jaksamisessa ollaan menossa
huonompaan suuntaan. Tällöin on syytä olla yhteydessä työterveyshuoltoon mahdollisimman pian.
Pitkään jatkuessaan oireilu on terveydelle hyvin vahingollista ja johtaa hoitamattomana vakavampaan
sairastumiseen, esimerkiksi verenpainetautiin, masennukseen tai mielensairauteen.
Jälkipuinti ehkäisee oireilun
Leino painottaa, että työväkivallasta ja sen uhasta selviytymisen kannalta on tärkeää, että työnantaja huolehtii, että työpaikan jälkipuintijärjestelmä on toimiva. Tärkeää on myös rohkaista työntekijöitä käyttämään sitä.
Jälkipuinti on psykologinen keino lähestyä vaikeita tilanteita. Keino, jolla estetään psyykkisten oireiden liikkeelle lähtö.
– Miehet ovat usein sitä mieltä, että emme me mitään jälkipuintia tarvitse. Me juttelemme keskenämme ja se riittää. Mutta totuus on, että osa porukasta tarvitsisi jälkipuintia kipeästi, sillä he oireilevat ja oireet vain pahenevat vuosien kuluessa, Leino toteaa.
Defusingin (rauhoittamiskeskustelun) ja debriefingin (jälkipuinti-istunnon) lisäksi Leino suosittelee myös muiden vaihtoehtojen kehittämistä ja käyttöönottoa. Keinojen, jotka sopisivat palomieskulttuuriin ja olisivat kyseessä olevaan tilanteeseen ja kyseiselle henkilölle sopivia.
Yhtenä vaihtoehtona Leino ehdottaa luottamuksellista ja kahdenkeskistä keskustelua psykologin tai
ammattiauttajan kanssa. Hän painottaa myös työkavereilta saatavan tuen tärkeyttä ja sen kehittämistä.
– Sitä on poliisissa kehitetty. Heille on valittu keskuudestaan persoonaltaan sopivia tyyppejä tukihenkilöiksi, joita on koulutettu kuuntelemaan ja auttamaan järkyttyneitä ihmisiä. Silloin kun auttaja on työkaveri, hän on ammatillisesti samalla viivalla ja hänelle on helpompi puhua.
– Useat miehet eivät kehtaa pyytää apua. Siksi olisi tärkeää, että kehitettäisiin jokin helposti saatavilla
oleva jälkipuintitilanne henkilön kanssa, jolle ei hävetä mennä puhumaan.
Lähteet: Psykologi Tuula Leinon haastattelu ja luento Turvallisuus-messuilla 2012; Työterveyslaitos (www.ttl.fi); Huttunen & Höök: Uhka- ja väkivaltatilanteiden huomioiminen osana pelastusalan työturvallisuutta. Kuva: Istock.com/hikrcn
