Ensilinjan auttajien koronarokotukset etenevät

Ensilinjan auttajien koronarokotukset etenevät

Ensihoitajat saavat rokotteen ensimmäisten joukossa, niin myös ensihoitotyöhön osallistuvat palomiehet. Rokotusten etenemisessä on alueellista vaihtelua. Suomi sai ensimmäiset 10 000 kappaleen ja 40 000 kappaleen koronarokote-erät joulukuun lopun ja vuodenvaihteen...
Terveys kiittää, kun työaika joustaa

Terveys kiittää, kun työaika joustaa

Työntekijöiden hyvät vaikutusmahdollisuudet työaikoihin vähentävät sairauspoissaolojen, mielenterveysoireiden ja tapaturmien riskejä. Tuoreet pohjoismaiset tutkimukset osoittavat, että hyvät vaikutusmahdollisuudet työaikoihin vähentävät sairauspoissaolojen,...
Kolme palomiestä saanut koronatartunnan Jyväskylässä

Kolme palomiestä saanut koronatartunnan Jyväskylässä

Pelastushenkilöstöstä on asetettu karanteeniin 16 työntekijää. Jyväskylän pelastusyksiköiden miehityksestä pidetään huolta asemasiirroilla. Keski-Suomen pelastuslaitoksen Jyväskylän toimialueella on pelastushenkilöstössä todettu kolme vahvistettua koronatartuntaa....
Pelastushenkilöstön terveyden seurannasta päivitetty opas

Pelastushenkilöstön terveyden seurannasta päivitetty opas

Terveyden ja työkyvyn edistäminen alkaa henkilön hakeutuessa pelastusalalle ja jatkuu koko työuran ajan. Fyysisen toimintakyvyn lisäksi myös psyykkisillä ja kognitiivisillä tekijöillä on merkitystä. Pelastuslaitoksien työterveys- ja työsuojeluhenkilöstön käyttämästä...