Kun eläkkeestä puhutaan, tarkoitetaan yleensä työeläkettä, jota aletaan saada vanhuuseläkeiässä. Kaikille ei työeläkettä ole kertynyt lainkaan tai vain hyvin vähän. Silloin kuvioon astuvat ”päivystäjät”, kansaneläke ja takuueläke.

Valtaosalle meistä työeläke tuo toimeentulon eläkkeellä. Yhteiskunnan oletusarvo on, että kukin meistä löytää ennen pitkää paikkansa työelämässä ja kerryttää hiljalleen itselleen työeläkettä. Se on eräänlaista vuosikymmeniä kestävää ultrajuoksua, jossa palkitaan sitkeydestä ja pitkäjänteisyydestä ‒ joskus myös tuurista.

Työeläke heijastaa aina työuraa. Jos se jää syystä tai toisesta lyhyeksi tai ei pääse kunnolla koskaan alkamaan, työeläkkeestä tulee hyvin pieni.

Siinä tilanteessa kuvaan astuvat kansaneläke ja takuueläke. Ne turvaavat minimitoimeentuloa. Ne ovat eräänlaisia päivystäjiä, jotka astuvat kuvaan, kun muuta vaihtoehtoa ei ole.

Työeläke: suhteessa työaikaisiin tuloihin

‒ Työeläkkeen tarkoitus on korvata vakuutuksen kautta ihmisen työaikaista tulotasoa. Se pohjautuu ajatukseen, että palkkaan perustuva eläke palkitsee työnteosta ja ponnistelusta. Samalla se estää köyhyyttä, koska se on meillä eläkeajan toimeentulon pääasiallinen lähde, kuvaa Työeläkevakuuttajan Telan erityisasiantuntija Janne Pelkonen.

‒ Tämän ajatuksen suomalaiset hyväksyvät laajasti. Katsotaan, että ahkeruudesta pitää palkita – kunhan ei palkita ”liikaa”, vaikka tuloperusteisuuttakin kannatetaan varsin paljon, Pelkonen viittaa Ilpo Airion ja Olli Kankaan tutkimuksiin ja Eläketurvakeskuksen Eläkebarometriin.

Kansaneläke ja takuueläke: vähimmäistoimeentulo

Kansaneläke ja takuueläke ovat tulonsiirtoja. Ne ovat perustoimeentuloturvaa, joka kuuluu tarvittaessa kaikille. Niitä maksetaan pienituloisimmille.

‒ Kansaneläke, takuueläke ja työeläke täydentävät ja tukevat toisiaan. On monella tapaa hyvä, jos ihmisiä saadaan vähimmäisetuuksilta työelämään ja ansioeläkkeelle. Yhtä lailla on hyvä, että meillä on vähimmäistoimeentulon takaava järjestelmä, painottaa Kelan tutkimuspäällikkö Karoliina Koskenvuo.

Työeläkkeet: työnantajilta, työntekijöiltä, sijoitustuotoista

Suomessa maksettiin eläkkeitä vuonna 2018 noin 1,6 miljoonalle ihmiselle, yhteensä noin 31 miljardin euron edestä. Tästä potista 90 prosenttia oli työeläkkeitä. Se tarkoittaa noin 28 miljardia euroa.

Työeläkkeet rahoitetaan pääasiassa työnantajien ja työntekijöiden maksamilla työeläkemaksuilla sekä työeläkerahastojen sijoitustuotoilla. Valtion rahaa niissä on hyvin vähän.

Kansaneläke ja takuueläke: verovaroin

Kansaneläkkeitä maksettiin hiukan yli 2 miljardia euroa, siis noin 7 prosenttia kaikista maksetuista eläkkeistä.

Vuonna 2011 lähtien on maksettu myös takuueläkkeitä. Täyden takuueläkkeen saa, jos ei saa mitään muuta eläkettä. Takuueläkettä maksettiin viime vuonna noin kymmenesosa kansaneläkkeiden määrään verrattuna, 214 miljoonaa euroa.

Kansaneläke ja takuueläke rahoitetaan valtion pussissa, verovaroin. Ne maksaa Kela.

Väheni, väheni, kunnes…

Yhä useampi suomalainen on ansainnut työeläkettä, ja 70 vuotta täyttäneiden kansaneläkeläisten määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa yli 40 prosenttia. Yhä harvempi siis turvautuu kansaneläkkeeseen.

Kansaneläkkeen saajien määrä laskikin vuodesta 1985 tasaisesti 30 vuoden ajan. Sitten tapahtui muutos. Nuorimpien (16‒39-vuotiaiden) täyttä kansaneläkettä saavien määrä lähti kasvuun. Vuoden 2017 lopussa heitä oli 26 000. Se on 1,6 prosenttia kaikista sen ikäisistä.

Osatyökykyisten vaikea päästä työelämään

Koskenvuo on tutkinut erityisesti osatyökykyisiä sekä nuoria, jotka eivät ole opiskelemassa eivätkä työelämässä. Molemmilla on muita suurempi riski päätyä aikanaan köyhäksi eläkeläiseksi.

‒ Meillä on kouluttautuneita nuoria, joilla on opiskeluun ja työkykyyn liittyviä ongelmia. Siellä on työhaluisia ja motivoituneita ihmisiä, mutta heidän on todella vaikea päästä kiinni työelämään, Koskenvuo toteaa.

‒ Osatyökykyisten on Suomessa ylipäätään vaikea työllistyä. Kaikkien etu olisi, että osatyökykyiset työllistyisivät nykyistä paremmin. Fyysisiä esteitä työpaikoilla voidaan poistaa tai vähentää työoloja ja työympäristöä muokkaamalla. Asenne-esteet ovat vaikeampia.

Sosiaalisen nousun näkymä tärkeä

Lähes 40 prosenttia eläkeläisistä sai vuonna 2018 eläkettä alle 1250 euroa kuukaudessa. Kaksi kolmasosaa heistä oli naisia. Keskieläke oli Eläketurvakeskuksen mukaan 1 680 euroa kuukaudessa.

Pelkonen pohtii työhön perustuvan eläkkeen ja asumiseen perustuvan eläkkeen mahdollisesti herättämiä tuntoja.

‒ Voi tuntua epäreilulta, jos oma työeläke on pieni, ja jos naapuri saa lähes saman takuueläkkeen ja asumistuen kautta. Ihmiset kuitenkin vertaavat omaa tilannettaan toisiin. Tästä kuulee melko usein turuilla ja toreilla.

Teksti: Riitta Gullman, Kuva: Jussi Jääskeläinen

Kiinnostavatko eläkeasiat? Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Telan eläkeinfokirje kokoaa perustietoa työeläkkeestä ja työeläkejärjestelmästä. Infokirjeen voi tilata osoitteesta https://uutiskirje.tela.fi/


Palomiesliiton jäsen: Toimi näin kun jäät eläkkeelle

Tieto eläkkeelle siirtymisestä ei tule automaattisesti ammattiliittoon ja työttömyyskassaan. Sääntöjen ja lain mukaan vain jäsenen henkilökohtaisella kirjallisella ilmoituksella tehty ilmoitus voidaan kirjata jäsenrekistereihin.

Toimi näin kun jäät eläkkeelle

Lue lisää aiheesta