Viittomakielinen voi tehdä tulkatun videopuhelun hätänumeroon Kelan kautta. Hätäkeskuspäivystäjä Annukka Parviainen pitää palvelua tärkeänä viittomakieltään äidinkielenä käyttävien kielellisten oikeuksien kannalta. Tekniset ratkaisut eivät yksin riitä, vaan yhteisö tarvitsee opastusta avun hälyttämiseen. Hätäilmoitus on monelle kuurolle uusi juttu.
112 Suomi -sovelluksen kautta viittomakielinen saa videoyhteyden Kelan etätulkkauspalveluun, jossa tulkki avaa puheyhteyden hätänumeroon ja tulkkaa ilmoituksen hätäkeskuspäivystäjälle. Palvelu on käytössä arkisin kello 8–16 välillä.
— Palvelu on hieno askel viittomakielisten oikeuksien kannalta. Tosiasia kuitenkin on, että hätäkeskus on monelle viittomakieliselle täysin vieras käsite, sanoo hätäkeskuspäivystäjä Annukka Parviainen.
Viittomakieli on vahvasti osa Parviaisen elämää. Hänen perheensä on kaksikielinen, sillä lasten isä on viittomakielinen. Parviainen on kouluttautunut viittomakielen tulkki ja tehnyt tulkin työtä yli kymmenen vuoden ajan. Viittomakieltä hän käyttää päivittäin kotona ja ystäviensä kanssa.
Parviainen on osallistunut Hätäkeskuslaitoksen ja Kelan vammaisten tulkkauspalvelukeskuksen etätulkkaushankkeeseen, jonka tavoitteena on edistää kansalaisten yhdenvertaisuutta viranomaispalveluissa. Vuoden pilotin aikana osapuolet keräävät kokemuksia palvelun toimivuudesta. Viittomakieliset ovat jo esittäneet palvelua pysyväksi ja ympärivuorokautiseksi.
Palvelu on suunnattu kuuroille ja kuulovammaisille, joiden äidinkieli on suomalainen viittomakieli. Sekä suomalainen että suomenruotsalainen viittomakieli ovat lainsäädännössä huomioituja kieliä. Perustuslaissa viittomakieli tunnustettiin 1995, mutta vasta vuoden 2015 viittomakielilaki asetti viranomaisille velvollisuuden edistää viittomakielisten mahdollisuutta käyttää omaa kieltään.
Palvelun rinnalle tarvitaan viestintää
Hätänumeron tunnettuus on Suomessa tutkitusti erittäin korkealla tasolla. Siksi onkin hyvä tiedostaa, että kuuroille mahdollisuus hätäilmoituksen tekoon on uusi juttu. Hätätekstiviestipalvelukin ollut käytössä vasta neljän vuoden ajan.
— Kuulevilla hätänumeroon soittaminen on kansalaistaito, melkeinpä äidinmaidossa opittu. Jo päivähoitoikäisestä pitäen selkärankaan taotaan 112:een soittamisen sääntöjä. Viittomakielisillä näin ei ole, vaan heille tämä kaikki on uutta, Parviainen sanoo.
Digitaalisten palveluiden kehittämisen rinnalle Parviainen toivoo ruohonjuuritason viestintää, jossa viranomaiset ja kuurojen järjestötoimijat yhdistäisivät voimansa ja nostaisivat hätäilmoituksen tekemisestä kansalaistaidon myös kuurojen keskuudessa. Kuurojen liitolla paikallisyhdistykseen ja Hätäkeskuslaitoksella olisi näissä talkoissa keskeinen paikka.
— Jos palvelua tarjotaan, on viranomaisen huolehdittava siitä, että se myös on aidosti saavutettavissa, painottaa Parviainen.
Parviaisen kokemuksen mukaan viittomakielisten yhteisö tarvitsee kädestä pitäen ohjausta siitä, miten jokainen voi auttaa itseään ja toisia hätätilanteessa.
— Avun hälyttämisen periaatteet tulisivat olla selvät myös jokaiselle kuurolle. Se voi tarkoittaa videopuhelua, mutta yhtä lailla sitä, että hädän hetkellä ymmärtää pyytää avuksi kuulevaa naapuriaan.
Hätätekstiviestin osalta kuurot tarvitsevat Parviaisen kokemuksen mukaan opastusta hätäkeskuksen kanssa viestimisestä. Ambulanssia ei tilata yhdellä viestillä. Päivystäjä kysyy tarkentavia kysymyksiä, joihin tulee malttaa vastata, jotta hätäkeskus voi lähettää oikeanlaista apua.
Viittomakielinen henkilö on vieraskielinen
Kenttätyötä tekevien viranomaisten on Parviaisen mielestä hyvä tiedostaa kuurojen kanssa toimisen käytännöt. Viittomakielisen henkilön äidinkieli ei ole suomen kieli, vaan viittomakieli. Puhutun suomen kielen ymmärtämisen taso voi vaihdella huomattavasti.
Kohteliasta on käyttää kohtaamisissa oikeita termejä. Kuuro on kelpo sana, mutta viittomakielinen ihminen ei ole mykkä.
Yksin asuvalle kuurolle vanhukselle voi merkitä paljon, jos kotiin saapuva ensihoitaja tai poliisi ottaa reippaasti katsekontaktin ja laskee rauhoittavasti käden olkapäälle. Jos yhteistä kieltä ei ole, kynä ja paperi toivat mainiosti.
— Viittomakielisten äidinkieli on visuaalinen, ja kulttuuri pohjautuu paljon suoralle katsekontaktille. Se saattaa hämmentää kuulevia ihmisiä, Parviainen kertoo.
Tulkatuissa hätäpuheluissa Kelan tulkin viittomakielen ammattitaito ovat tärkeässä osassa. Videopuhelun kautta tulkille avautuu näköala kohteeseen, jossa voi olla hyvinkin vakava onnettomuus. Palvelussa on tärkeä huolehtia henkilöstön henkisestä jaksamisesta.
Hätäkeskuspäivystäjällä on ammattitaitoa vastata puheluihin ja viesteihin, joissa soittajan tai kirjoittajan on vaikea kommunikoida tai vastata kysymyksiin, Parviainen sanoo.
— Hädässä oleva saa apua, vaikka hänellä olisi haasteita itsensä ymmärretyksi tekemisessä. Hätäilmoitus on aina yhteistyötä asiakkaan ja hätäkeskuspäivystäjän välillä.
Kuvat: Ylempi kuva Istock.com/Alicia_Garcia, alempi kuva Frans Oksanen.
