Seppo Sallankivi rakastui palokuntaan ensikokemaltaan. HEMS-pelastaja hänestä tuli 30 vuotta sitten. Hälytyksen tullessa hän tarttuu auton rattiin tai navigoi kopterin tilannepaikalle.
Toukokuussa 1993 Suomessa järjestettiin ensimmäinen HEMS-kurssi. HEMS tulee sanoista Helicopter Emergency Medical Services – vapaasti suomennettuna kiireellinen lääkärihelikopteritoiminta. Ensimmäisten 12 kurssilaisen joukossa oli myös palomies-sairaankuljettaja Seppo Sallankivi.
– Kurssille pääsy edellyttää vähintään viiden vuoden työkokemusta sekä ilmailupsykologin haastattelun läpäisemisen. Minun aikanani tarvittiin vielä lisäksi esihenkilön suositus. Hän kuvasi minua suulaaksi ja eläväiseksi ja toivotti onnea matkaan. Niinpä pääsykokeessa käytin aikaa ”minä”-tekstin kirjoittamiseen vartin sijasta 45 minuuttia, Sallankivi naurahtaa.
HEMS-pelastajan työn vaativuus näkyy koulutusmäärässä
Sallankiven työpaikalla, FinnHEMSin tukikohdassa Helsinki-Vantaan lentoaseman kupeessa on käytössä yksi kopteri, yksi varakopteri sekä yksi maayksikkö. Jos tilannepaikalle lähdetään autolla, Sallankivi hyppää rattiin ja lentäjä kartturiksi; kopterilla lähdettäessä työnjako on päinvastainen. Molemmissa takapenkillä istuu ensihoitolääkäri, jonka assistentiksi Sallankivi siirtyy kohteessa.
– Liikkeelle lähdetään aina kolmestaan. Työnjako meillä on selvä ja noudattaa tarkkoja toimintamalleja. Tässä työssä kukaan ei voi loistaa yksin. Kukin tahollaan tukee toisia, jotta voimme onnistua sekä omassa työssämme että tiiminä. Se takaa myös turvallisen ja laadukkaan ensihoidon joka tilanteessa ja miehityksellä. Meidän välillämme vallitsee jäätävä kunnioitus toisiamme kohtaan, Sallankivi painottaa työyhteisön merkitystä.
Työn vaativuus näkyy suoraan myös koulutusten määrässä. Sallankivi arvioi, että hänelle kertyy koulutustunteja vuodessa noin 300: koptereiden tyyppiteoriaa, simulaattori- ja mittarilentämistä sekä lääketieteellistä koulutusta. Koulutuksen turvin hän pystyy ohjaamaan kopterin liukulaskuun, jos pilotti on estynyt, tai tekemään vaativia hoitotoimenpiteitä.
Lähes kaikki on muuttunut siitä, kun Sallankivi aloitti HEMS-päivystykset keväällä 1994.
– Kulkuvälineet, hoitolaitteet ja -toimenpiteet, aseman sijainti ja työkaverit, kaikki muu paitsi minä, hän listaa.
– Kopterit ovat tänä päivänä huippuluokkaa: niiden toiminta-aika, kantokyky ja tekniikka, mukaan lukien navigointi, ovat parantuneet merkittävästi. Kun aloitin, meillä oli paperiset kartat, joiden mukaan suunnistimme kohteeseen.
Myös potilaan hoito tilannepaikalla noudattaa nykyään tarkkaan suunniteltuja toimintamalleja, joissa jokaisella on oma tehtävänsä. Työn tukena on muistikortit eri tilanteita varten:
– Pystymme muutamassa minuutissa ottamaan EKG:n, labranäytteet ja ultrat tai tekemään anestesiaintubaation.
Samaa järjestelmällisyyttä noudatetaan myös keikkojen välissä. Tarkastuslistoja löytyy niin päivä-, viikko- kuin kuukausitasolle. Työvuoronsa alussa Sallankivi käy säätämässä auton asetukset omikseen: lähdön hetkellä sille ei ole aikaa.
Sallankivi uskoo ja tutkimukset todistavat, että kansalaisten arvostus FinnHEMSin toimintaa kohtaan on suurta. Toki sanottavaakin kuulee erityisesti siitä, olisiko valtionrahoitukselle muutakin käyttöä.
– HEMS-pelastajien työtä ei välttämättä tunnisteta, ja saatamme jäädä muiden varjoon. Mutta he, jotka tietävät, ymmärtävät työmme tärkeyden. Ilman meidän panostustamme homma ei toimi, hän tiivistää.
Työ kuormittaa sekä henkisesti että fyysisesti
Sallankivi päätyi palomieheksi nuoruuden tyttöystävän sukulaismiehen innoittamana. Hän itse ei ollut uravalinnasta täysin vakuuttunut, kunnes kesätyössä pääsi tutustumaan käytännön työhön.
– Ihastuin työhön välittömästi. Yksi tärkeä lause oli, että tässä työssä pitää olla hyvässä kunnossa. Tällaiselle urheiluhullulle se oli kutsu tanssiin.
Vuodet ovat osoittaneet myös työn kuormittavuustekijät, ja fyysisen kunnon ylläpitämisestä on tullut Sallankivelle työssä jaksamisen ehto.
– Kuljen työmatkat pyörällä, käyn salilla, pelaan jääkiekkoa ja padelia. Ikä tulee väistämättä vastaan ja samalla huoli siitä, pystyykö tätä työtä tekemään eläkeikään saakka.
Pelastajan työssä Sallankivi ei voi välttyä myöskään henkisestä taakasta. Hälytyksen tullessa hän tietää, että kaikki ei välttämättä pääty hyvin. Kotona hänen tukenaan on lasten tehollakin työskennellyt vaimo. Raskaimmat keikat käydään työporukan ja pelastustoimen kanssa läpi debriefingissä.
”Vaikeinta tässä työssä on potilaiden läheisten epätietoisuuden, tuskan ja pelon näkeminen.”
– Vaikeinta tässä työssä on potilaiden läheisten epätietoisuuden, tuskan ja pelon näkeminen. Siihen ei totu koskaan.
Sallankiven sosiaalisuudesta on ollut työssä hyötyä, mutta aina hänkään ei löydä sanoja. Silloin hän menee ihmisten luo ja halaa. Hän muistaa uransa alkutaipaleelta tapauksen, jossa perheväkivallan kohteena oli viisivuotias lapsi. Tapaus jäi vaivaamaan mieltä.
– Pari vuotta sitten luin lehdestä, kun nyt jo aikuinen mies kertoi elämästään. Sain silloin rauhan myös itselleni.
Toisten auttaminen ei Sallankivellä pääty työhön. Kun perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi, vaimo totesi, että nyt loppuu hyväntekeväisyys. Toisin kuitenkin kävi. Medi-Helin 25-vuotisjuhlissa eräs puhuja totesikin tyhjentävästi:
– Kaikki tunnette Sepin, hän on auttanut teitä kaikkia.
Kokemukset ovat muovanneet Sallankiven elämänasennetta, siksi suurin tavoite elämässä on onnellisuus. Siitä pitää huolen puolitoistavuotias lapsenlapsi Leon.
SPALin jäsenyhdistys HEMS-ammattilaiset ry perustettiin vuonna 2022. Juttu on julkaistu alun perin Pelastusalan ammattilainen -lehden numerossa 3/2023.
Teksti: Hanna Ojanpää
Kuvat: Timo Porthan
