Pelastustoimen työn fyysisyys ei yllätä ketään, mutta työhyvinvoinnista ja työkyvystä puhuttaessa puuttuu usein ennaltaehkäisevä näkökulma. Keski-Uudellamaalla palomiesten työkykyyn panostetaan urheiluvalmennuksen keinoin.
Kylmävesiallas, kirkasvalolamput, liikkuvuusharjoitukset ja melun vaimentaminen. Siinä vain muutama esimerkki asioista, joita Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella on kokeiltu osana Palomies on taktinen urheilija -hanketta. Hanke tähtää sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden vähentämiseen, mutta ennen kaikkea tarkoitus on edistää palomiesten hyvinvointia kuormittavassa työssä.
Kerava-Tuusulan paloasemalla palomiehet Ilkka Lähdesmäki, Markus Sirkka ja Lasse Härkänen sekä paloesimies Olli Valto esittelevät, miten hanke on näkynyt heillä käytännön työssä. Työympäristön osalta henkilöstö pyrkii omalla toiminnallaan vähentämään valmiushuoneisiin kantautuvaa melua etenkin yöaikaan.
Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet henkilöstön pään sisällä – ainakin toivottavasti.
– Työkaluja on paljon, mutta lopulta tämä on itsestä kiinni. Kukaan ei seiso vieressä sanomassa, miten asiat pitää tehdä, palomies Härkänen sanoo.
Hankkeessa on panostettu uneen ja palautumiseen, ravitsemukseen, elimistön lämmönsäätelyyn sekä tietysti fyysiseen harjoitteluun. Työvuoroille on järjestetty luentoja, työpajoja ja ohjattua liikuntaa. Palomiehet ovat halutessaan saaneet myös yksilöllisesti laaditun harjoitusohjelman ja ruokavalio-ohjausta.
Palomies itse on kaikkein tärkein työkalu
Palomiehen ammatissa tarvittaviin työkaluihin ja tekniikoihin on saatavilla koulutusta, ja osaaminen varmistetaan harjoittelulla. Kaikista tärkein työkalu – palomies itse – jää sen sijaan usein vaille tukea. Tästä ajatuksesta lähti liikkeelle nyt loppusuoralla oleva hanke.
– Ei voi olettaa, että koulusta saamallaan tiedolla henkilöstö pystyisi pärjäämään eläkeikään asti. Fyysiseen toimintakykyyn vaikuttavat asiat ovat niin moninaisia, että yksittäisellä henkilöllä pitäisi olla valtavasti tietoa, taitoa ja ymmärrystä, hankkeen ideoija ja projektipäällikkö Sami Maunonen sanoo.
Maunonen oli työssään pelastuslaitoksen liikunnanohjaajana nähnyt, kuinka vaativasta ammatista on kyse ja kuinka paljon henkilöstöllä on tuki- ja liikuntaelinvammoja.
– Ennaltaehkäiseviä malleja ei alalla ole juuri ollut. Henkilöstön työkyvyn tukemiseen pitäisi tuoda systemaattisia malleja.
Se vaatii kuitenkin resursseja. Hankkeen kautta on tarkoitus tuottaa helposti skaalattavia ja kustannustehokkaita käytäntöjä valtakunnallisesti hyödynnettäväksi. Palosuojelurahaston ja pelastuslaitoksen puoliksi rahoittaman hankkeen tulokset valmistuvat kevään aikana.
Hankkeessa palomiehen työtä lähestytään urheiluvalmennuksen kautta, ja osa-alueissa painottuu kokonaisvaltainen terveyskäyttäytyminen.
– Urheilija ei voi nousta kovin korkealle omassa lajissaan, jos perusasiat terveyskäyttäytymisessä ovat vinksallaan. Sama pätee palomiehen työssä, Maunonen kuvaa.
”Urheilija ei voi nousta kovin korkealle omassa lajissaan, jos perusasiat terveyskäyttäytymisessä ovat vinksallaan. Sama pätee palomiehen työssä.”
Liikkuvuus on pelastustoimessa ikuisuusongelma
Väestötasolla liikunnallisuus on jo pitkään vähentynyt, mutta palomiehet ovat perinteisesti olleet hyvässä kunnossa. Työ edellyttää hyvää fyysistä kuntoa, eikä opiskelemaankaan pääse ilman kovia kuntotestejä.
Pelastusopiston vanhempi opettaja Kari Kinnunen kertoo, ettei väestötason muutos ole näkynyt 34 vuoden aikana pelastajakoulutukseen valituissa tai koulutuksesta valmistuneissa. Palomiesten kuntotasoa testataan vuosittain, ja henkilöstö treenaa ahkerasti kuntosalilla.
– Iäisyysongelma alalla ovat olleet kehonhuolto, liikkuvuus ja ketteryys. Ne eivät ole olleet erityisen trendikkäitä, Kinnunen sanoo.
Pelastusopistolla on kuitenkin havahduttu ongelmaan, ja nykyään opiskelijoille toteutetaan liikkuvuustestit sekä opintojen alku- että loppuvaiheessa. Testien avulla voidaan osoittaa yksilöllisesti, millaisia haasteita liikkuvuuden kanssa on ja miten liikkuvuutta voisi kehittää.
– Toivon, että tämä vie eteenpäin. Moni opiskelija on innokkaampi menemään punttisalille kuin tekemään liikkuvuusharjoituksia, Kinnunen sanoo.
Kerava-Tuusulan paloaseman 3. vuorossa nuorin on 27-vuotias ja vanhin 58-vuotias. Liikkuvuusharjoituksista on tullut hankkeen kautta olennainen osa fyysisen kunnon ylläpitämistä.
Hyppääjän polvesta koko hankkeen ajan kärsinyt palomies Lähdesmäki on havainnut selviä muutoksia omassa liikkuvuudessaan.
– Lonkan liikkuvuus on parantunut niin, että kyykkääminen on muuttunut miellyttävämmäksi. Aiemmin myös seisoin aina lonkkalevossa jommallakummalla jalalla. Nykyään en enää. Varmasti olisi kuusikymppisenä kulumaa, jos lopun ikääni olisin seissyt lonkkalevossa, Lähdesmäki pohtii.
Yhteisöllisyys kannattelee ja edistää hyvinvointia
Yhteisöllisyys ja kokemusten jakaminen on ollut tärkeä osa hanketta. Työpajoissa on keskusteltu muun muassa unesta, ikääntymisestä ja siitä, miksi jokaista välillä laiskottaa.
– Työpajoissa eri-ikäiset jakavat kokemuksiaan. Siitä on kaikille hyötyä, ja se voi herätellä myös nuorempia ennaltaehkäisevään toimintaan, Maunonen sanoo.
Palomies Härkänen täyttää pian 56 vuotta. Hänestä on tärkeää saada nuoremmat palomiehet ymmärtämään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkitys. Nuorempana kun jaksaisi vähän heikommilla yöunilla ja yksipuolisemmalla ravitsemuksella.
– Uudet kaverit täytyy saada ymmärtämään, että työura jatkuu lähes 70-vuotiaaksi asti. Täytyy oppia liikkumaan niin, että pysyy työkykyisenä loppuun asti, Härkänen sanoo.
Työvuoron nuorimpana palomies Sirkka on saanut usein kuulla siitä, miten ikääntyminen vaikuttaa työkykyyn. Se on vaikuttanut omiinkin asenteisiin.
”Kyllä se on avannut silmiä. Vaikka nyt on nuori ja kuolematon, niin 20 vuoden päästä ei enää olekaan.”
– Kyllä se on avannut silmiä. Vaikka nyt on nuori ja kuolematon, niin 20 vuoden päästä ei enää olekaan. Nyt on tärkeää luoda pohjaa hyvälle kunnolle, 27-vuotias Sirkka sanoo.
Yhteinen harjoittelu on ollut palautekyselyjen perusteella mielekästä hankkeessa mukana oleville kolmelle työvuorolle. Samaa mieltä ovat Kerava-Tuusulan paloaseman osallistujat. Hankkeeseen kuuluvien yhteisten harjoitusten lisäksi työvuorot ovat harjoitelleet yhdessä myös omatoimisesti.
– Syksyllä teimme aamuisin vuoronvaihdon ja kaluston tarkastamisen jälkeen tekemässä yhteisen, noin vartin mittaisen liikkuvuustreenin. Toimintamallia pitäisi taas ottaa käyttöön, paloesimies Valto sanoo.
Työvuoron muut jäsenet nyökkäilevät. Yksilön omat valinnat ratkaisevat, mutta selvästi työkyvyn edistäminen on myös yhteinen asia.
Juttu on julkaistu Pelastusalan ammattilainen -lehden numerossa 1/2024.
Teksti: Maarit Krok
Kuvat: Johanna Erjonsalo
