Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL teki kyselyn alipäällystö- ja päällystöjäsenilleen ja selvitti, miten työnkuva on muuttunut viimeisten viiden vuoden aikana. Viidennes alipäällystöstä kertoi työn muuttuneen erittäin paljon, päällystöstä vajaa kolmasosa.

Palomestari Toni Kuoppamäki Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo, että asiantuntijatehtävien määrä on lisääntynyt vuosi vuodelta. Mitään osa-alueita ei kuitenkaan ole otettu pois tehtävänkuvasta, joten samalla työajalla pitäisi nykyään pystyä tekemään entistä enemmän työtä.

Asiantuntijatehtävien hoitaminen ei ole samalla tavalla aikaan ja paikkaan sidottua kuin operatiivisen työn, mutta sillekin on laskettu omat vuoronsa. Kuoppamäki myöntää, että omia vastuualueita tulee hoidettua myös vapaapäivinä ja päivystysvuoroilla.

– Osa porukasta tietysti saattaa tehdä työnsä juuri siten kuin ne on kirjattu työvuoroihin. Minulla vaativin asiantuntijuus on pelastussukellus. Jos sen vastuualueen hoitaisi vain asiantuntijavuorojen puitteissa, tehtävä tulisi hoidettua huonosti.

Kuoppamäki kuitenkin pitää tarkasti huolta siitä, ettei tee ilmaista työtä vaan sopii vapaa-ajalla tehdyn työn korvaamisesta palopäällikön kanssa.

Tehostamisajattelu on arkipäivää tiukoille vedetyssä pelastustoimessa, eikä se ole Kuoppamäen mielestä kestävä lähtökohta kokonaisturvallisuuden kannalta.

– Pelastuslaitos on olemassa, jotta kansalainen saa apua minuutin valmiudella 24/7. Siitä meidän pitäisi lähteä – ei siitä, mitä vielä voisimme tehostaa.

”Pelastuslaitos on olemassa, jotta kansalainen saa apua minuutin valmiudella 24/7. Siitä meidän pitäisi lähteä – ei siitä, mitä vielä voisimme tehostaa.”

Osaamisesta tulee maksaa

Merkittävä osa SPALin kyselyyn vastanneista kokee, että työtehtäviin kuuluvista erityisvastuualueista palkitaan erittäin puutteellisesti. Kyselyn avoimissa vastauksissa tuotiin toistuvasti esille, ettei alueellisesti vaihteleva henkilökohtainen lisä huomioi yksilön onnistumisia.

– Ennen hyvinvointialuetta oli malli, jossa esimiehen oli suoritusten perusteella mahdollista esittää työntekijälle 20 euron henkilökohtaista lisää. En tiedä, saiko sitä kukaan, mutta itselleni 20 euroa ei kovin merkittävä raha ole, Kuoppamäki sanoo.

Hän vitsaileekin, että onnistumisista palkitaan lisäämällä töitä. Vitsissä piilee ehkä osa totuutta, sillä useat kyselyn vastaajista nostivat palkitsemisen kohdalla esiin kasvavan työmäärän.

Kymenlaaksossa otettiin askel kohti parempaa vuoden alussa, kun pelastuslaitos teki päätöksen, että palomestareilla on mahdollisuus henkilökohtaiseen lisään.

Kuoppamäki toivoisi, että pelastustoimen palkkausta tarkasteltaisiin kokonaisuudessaan nykyistä laajemmin.

Palkkauksen epäkohdat tulevat esille esimerkiksi moniviranomaistehtävien kohdalla. Pelastuslain mukaan pelastustoiminnan johtaja on moniviranomaistehtävällä yleisjohtaja. Paikalla oleva ensihoidon kenttäjohtaja saa korkeampaa palkkaa kuin moniviranomaistehtävää johtava palomestari.

– Olemme saman hyvinvointialueen palkkalistoilla, mutta tehtävää johtava viranomainen saa pienempää palkkaa kuin johdettava. Työnantaja on vain yksiselitteisesti todennut, ettei taloudellisesti ole mahdollista korottaa palkkaa.

Työterveyslaitoksen tutkija Jari Hakanen toteaa, että vastuut ovat useilla aloilla lisääntyneet viime vuosikymmeninä ilman, että se näkyy palkassa.

– Aineelliset palkinnot eivät takaa pitkällä aikavälillä vahvaa työhyvinvointia ja motivaatiota. Mutta kun vastuut ja odotukset ovat jatkuvasti suuremmat, eikä se näy palkassa, se on riski työntekijän hyvinvoinnille ja motivaatiolle.


Työnkuvassa tapahtuneet merkittävät muutokset

Alipäällystö

”Hallinnon osuus kasvanut ja muuttunut haasteellisemmaksi järjestelmien ongelmien myötä. Tietotulvan määrä on rajaton. Ei ole aikaa pitää yllä operatiivista osaamista sekä kouluttaa vuoroa.”

”Koneella istumista on tullut enemmän, työvuoron pyörittämiseen menee aikaa melkoisen paljon.”

Päällystö

”Kahden vuoden sisällä työ muuttunut operatiivisesta päivystystyöstä päivätyöksi.”

”Kiire on kasvanut. Töitä on niin paljon kuin kerkeää tekemään.”

Lähde: SPALin kysely alipäällystö- ja päällystöjäsenille


Teksti: Maarit Krok
Kuva: Pohjois-Savon pelastuslaitos

Juttu on julkaistu Pelastusalan ammattilaisen numerossa 1/2024.

Lue lisää aiheesta