Pelastajien syöpäriskiä lisää työssä tapahtuva altistuminen savukaasuille ja muille haitallisille aineille. ASA-rekisteröinti ja biomonitorointi ovat keinoja altistumisen vähentämiseksi, mutta kummassakin on käytännön haasteita.
Työnantajan velvollisuus on ilmoittaa Työterveyslaitoksen ASA-rekisteriin työntekijät, jotka altistuvat työssään tietyille syöpävaarallisille aineille. Pelastusalan ASA-ilmoittaminen yksinkertaistui kolme vuotta sitten, kun ilmoittamisvelvollisuuteen lisättiin palamisprosesseissa syntyvät syöpävaaralliset aineet kattava työmenetelmä. Työterveyslaitoksen ohjeiden mukaan tämä koskee muun muassa palomiehiä, palotutkijoita, palokouluttajia, varustehuoltajia ja jälkivahinkosaneeraajia.
Pelastuslaitosten ASA-ilmoituksissa on vaihtelua. Jotkut työpaikat ovat ilmoittaneet kaikki työntekijänsä, kun taas toiset noudattavat Työterveyslaitoksen ohjeita altistumisen tunti- ja kertamääristä tai yksittäisestä suuresta kerta-altistumisesta.
Pelastusalalla on jonkin verran vääriä käsityksiä ASA-rekisteröinnin käytännöistä. Rekisteriin ilmoitetaan henkilöstön altistumistiedot vuosittain maaliskuun loppuun mennessä edellisen vuoden osalta. Tarkoituksena ei ole raportoida työntekijöitä takautuvasti aiemmilta vuosilta, vaan keskittyä yksittäisen vuoden altistumistapahtumiin.
Toinen harhakäsitys on, että rekisterin tiedoista olisi erityistä hyötyä ammattitautitutkimuksissa.
— Palomiehen ammattitautiepäilyä tutkittaessa hänen työhistoriansa ja työuran aikainen altistumisensa selvitetään paljon tarkemmin kuin mitä työnantaja voi ilmoittaa rekisteriin. Ammattitautidiagnoosin edellytyksenä ei ole henkilön ASA-rekisteröinti, Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Tiina Santonen kertoo.
Puutteita tiedossa, asenteissa ja toimintatavoissa
ASA-rekisterin tietoja voidaan käyttää tilastoinnissa ja tutkimuksissa, mutta Santosen mielestä sen tärkein rooli on herättää työpaikkoja miettimään altistumisen ehkäisyä.
— Ilmoittamisvelvollisuus ohjaa pohtimaan työntekijöiden altistumista: ketkä altistuvat, missä tehtävissä ja miten altistumista voidaan vähentää tai estää, Santonen toteaa.
Pelastuslaitosten vähäisiä ASA-ilmoituksia käsittelevässä Lassi Peltolan poliisiammattikorkeakoulun opinnäytetyössä todetaan, että suurimmat haasteet liittyvät tiedonpuutteeseen, asenteisiin ja yhtenäisten toimintatapojen puuttumiseen. Santosen mukaan vastaavat ongelmat ovat tuttuja myös muilta aloilla.
Johdon toiminta vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mitä tehdään ja millainen asenneilmapiiri vallitsee.
— Yleisesti työpaikkojen puutteellinen ilmoittamisaktiivisuus johtuu usein siitä, että ilmoittamisvelvollisuutta ei tiedetä tai altistumisriskiä vähätellään ja asiaan suhtaudutaan välinpitämättömästi.
Työpaikoilla johtamisella on merkittävä vaikutus siihen, miten altistumisen ehkäisy toteutuu työn suunnittelussa ja työtehtävissä.
— Johdon toiminta vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mitä tehdään ja millainen asenneilmapiiri vallitsee. Yksilön vastuulla on noudattaa ohjeita ja raportoida puutteista, mutta johdon tehtävänä on varmistaa, että ohjeet ovat asianmukaiset. Altistumisessa ennaltaehkäisy on tärkeintä, ja sen onnistumisessa johtamisella on keskeinen rooli, painottaa Santonen.
Biomonitoroinnissa nopeus on valttia
Pelastajan on tärkeää pitää savusukelluksesta ja muista altistumistilanteista omaa päiväkirjaa. Siihen tulee kirjata työturvallisuuspoikkeamat, kuten suojainten pettäminen. Tällaisissa onnettomuuksissa parasta olisi, jos altistuminen vahvistettaisiin biomonitoroinnilla virtsa- ja veritestillä.
— Silloin päästäisiin riskienhallinnan näkökulmaan eli siihen, mitä voidaan tehdä jatkossa, jotta vastaavaa altistumista ei tapahtuisi, tutkimusprofessori Santonen toteaa.
Biomonitoroinnin suunnittelu on helppoa, jos sama työtehtävä toistuu päivittäin, mutta palomiehet eivät tiedä tehtäviään etukäteen.
Pelastustyössä biomonitorointi on haastavaa, sillä PAH-yhdisteet ja bentseeni poistuvat elimistöstä nopeasti. Näyte täytyisi ottaa pian tehtävän jälkeen.
— Biomonitoroinnin suunnittelu on helppoa, jos sama työtehtävä toistuu päivittäin, mutta palomiehet eivät tiedä tehtäviään etukäteen. Olemme saaneet työterveyshuolloilta kysymyksiä kemikaalionnettomuuksien biomonitoroinnista, kun onnettomuudesta on kulunut viikko. Tällöin biomonitorointi on usein auttamatta myöhässä.
Työterveyslaitos on laatimassa pelastuslaitosten työterveyshuolloille aiempaa tarkempaa ohjetta pelastajien biomonitoroinnista. Useimpien altisteiden kohdalla biomonitoroinnissa käytetään virtsanäytettä. Virtsanäyte on biomonitoroinnin keinona verinäytettä helpompi toteuttaa.
Ammattitautidiagnoosi on harvinainen
Noin yksi kolmesta ihmisestä sairastuu syöpään. Syöpään sairastunut pelastaja on voinut työuransa aikana altistua sairauksia aiheuttaville kemikaaleille myös muissa ammateissa. Jos sairastuminen johtaa ammattitautitutkimukseen Työterveyslaitokselle, myös aiemmat ammatit selvitetään tarkasti.
— Arvioimme altistumisen kunkin tehtävän kohdalla sekä mitä altisteita on ollut ja millaisia syöpiä kyseiset altisteet voivat aiheuttaa. Syövän synnyssä kumulatiivisella altistuksella on merkitystä, minkä vuoksi ammattitautiepäilyissä selvitetään koko työuran aikainen altistuminen, Santonen kertoo.
Ammattitautidiagnostiikassa on tiukat kriteerit, joiden perusteella arvioidaan, onko sairastumisen aiheuttanut pääasiallisesti työperäinen altistuminen. Usein joudutaan toteamaan, että työperäinen altistuminen on saattanut vaikuttaa, mutta näyttö ei ole riittävän vahva osoittamaan työtä pääasialliseksi syyksi.
Asbestialtistumisen aiheuttama keuhkopussinsyöpä on poikkeus, sillä sen ainoa tunnettu aiheuttaja on työperäinen altistuminen. Muiden syöpien kohdalla sairastumisriskiä lisäävät monet tekijät, kuten geneettiset ja ympäristötekijät, joihin kuuluvat myös työympäristöön liittyvät altistumiset.
Jos pelastaja siirtyy toiselle alalle, jossa on myös työperäistä altistumista, altistumisen seuranta ja ehkäisy tulee suunnitella näiden uusien altisteiden mukaan.
— Kaikki altistuminen syöpävaarallisille tekijöille on syytä minimoida, olipa kyseessä työ, elinympäristö tai elintavat, Santonen sanoo.
Altistumisen ehkäisy on yhteistyötä
Vaikka pelastushenkilöstön suojautumista haitallisilta aineilta on parannettu tilannepaikoilla ja paloasemilla, työpaikkojen käytännöissä ja sairastuneiden tukemisessa on edelleen parantamisen varaa.
Syöpään sairastunut palomies Juha Salonen nosti Ylen haastattelussa esiin työyhteisön tuen merkityksen. Salonen koki, ettei saanut riittävästi tietoa tai neuvoja oikeuksistaan. Jo ennen omaa sairastumistaan hän oli huomannut, kuinka moni hänen kollegansa oli joutunut kamppailemaan syövän kanssa.
Altistumisen ehkäisyn tulisi perustua työnantajan ja työntekijöiden yhteistyöhön, työsuojelun perusperiaatteiden mukaisesti.
— Palomiesten altistuminen on otettava kaikilla työpaikoilla keskeiseksi osaksi työsuojelutoimintaa, ja siihen on osoitettava riittävät resurssit, sanoo Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastustoimen ja ensihoidon työsuojeluvaltuutettu Juha Halme.
Työ ei ole tehokasta, jos altistumisseuranta on puutteellista tai ASA-rekisteröinti nähdään vain lakisääteisenä toimenpiteenä ilman todellista sitoutumista altistumisen ehkäisyyn.
Halmeen mukaan altistumisseurannan tulisi olla nykyistä velvoittavampaa niin työnantajille kuin työntekijöillekin. Jatkuva ja kattava seuranta tukisi asennemuutosta työpaikoilla.
— Uudet pelastajat ovat hyvin tietoisia altistumisriskeistä ja hallitsevat perustiedot. Koko organisaation tasolla asian edistäminen vaatii kuitenkin työsuojeluorganisaatiolta sitkeyttä. Työterveyshuolto voi puolestaan auttaa lisäämään työntekijän ymmärrystä osoittamalla, kuinka paljon altistavia tehtäviä hän on tehnyt uransa aikana, Halme sanoo.
Asenteiden ja työnantajan huomion herättäjänä voi toimia myös yksittäinen sairastunut palomies, kuten Päijät-Hämeessä on nähty.
— On karua, että herääminen tapahtuu vasta sairastumistapauksien jälkeen. Positiivista on kuitenkin se, että tämä voi johtaa siihen, että syöpätapauksia pystytään tulevaisuudessa ehkäisemään paremmin ennalta.
— Sekä organisaation jatkuvuuden että kansanterveyden kannalta on selvää, että henkilöstön työkyvyn ylläpitäminen ja terveiden elinvuosien turvaaminen vielä palveluksen jälkeenkin ovat erittäin tärkeitä tavoitteita.
Teksti: Mikko Terävä
Kuva: Ossi Pietiläinen
