Pitkä ura pelastuslaitoksella voi olla monipolvinen ja vaiherikas, kuten Tapio Siren on saanut huomata.
Tapio Siren on tehnyt pian neljäkymmentä vuotta töitä Helsingin kaupungin pelastuslaitoksella. Hänen uransa aikana palomiesten eläkeikää on nostettu kymmenellä vuodella, ja tekonivelleikkaukset ovat pakottaneet siirtymään pois operatiivisista tehtävistä. Silti hän ei vielä haikaile eläkkeelle ja on erittäin mielissään nykyisistä tehtävistään öljyntorjunnan asiantuntijana ja kouluttajana.
– Tämä on toiveammattini. Yhteisöllisyys on iso asia. Alallamme puhutaan aina toisesta perheestä, ja kautta aikojen se on ollut itselleni erittäin iso voimavara, Siren sanoo.
Nyt työn arki on muuttunut, sillä asiantuntijatehtävässä hän voi tehdä osan työstään etänä – ja pelastuslaitoksen tiloissakin työ tehdään itsenäisesti toimistossa. Mielekästä työ on silti, sillä Sirenillä on vastuu öljyntorjunnan koulutuksista ja materiaaleista.
Seuraavien neljän vuoden aikana hänen tavoitteenaan on luoda mahdollisimman yksinkertaiset koulutus- ja käyttöohjeet kentän tarpeisiin. Niiden on tarkoitus helpottaa peruskeikoilla tehtävää työtä.
– Nykypäivän haaste on se, ettei meillä ole aikaa ja resursseja treenata tarpeeksi. On tärkeää luoda niin yksinkertaiset toimintaohjeet, joita lukemalla pärjää, vaikka ei olisi pariin vuoteen tehnyt töitä asian parissa.
”Alallamme puhutaan aina toisesta perheestä, ja kautta aikojen se on ollut itselleni erittäin iso voimavara.”
Erilaisten urapolkujen tarve alan sisällä kasvaa koko ajan
Työuransa aikana Siren on ehtinyt tehdä ja nähdä monenlaista. Hän on toiminut sukellustehtävissä, laivurina sekä Helsingin pelastuskoulun opettajana. Lisäksi hän on toiminut jo parikymmentä vuotta Finn Rescue Teamissa. Uusia tehtäviä on tullut vastaan viiden kuuden vuoden välein.
– Tälläkään alalla ei kannata jäädä laakereille lepäämään. On ihmisiä, jotka nauttivat ihan vain palomies-ensihoitajan perustyöstä ja tekevät sen älyttömän hyvin. Jos omaa työtä kohtaan alkaa kuitenkin tuntea turhautumista, kannattaa olla aktiivinen ja etsiä muutosta.
Mahdollisuuksia on Sirenin mukaan kasvavissa määrin pelastuslaitosten sisällä. Hän tietää, että uudenlaisia tehtävänkuvia ei kuitenkaan vielä ole tarpeeksi. Operatiivisen työn tekijä jää helposti tyhjän päälle, jos terveysongelmat pakottavat siirtymään sivuun operatiivisista tehtävistä.
– Paloesimiehenä ja asemamestarina olen paljon miettinyt urapolkuja ja sitä, miten alalla voisi pysyä eläkeikään asti. Tämä tulee olemaan vielä iso haaste alalla, Siren harmittelee.
”Meritoiminta on aina ollut lähellä sydäntäni, ja tämän työn kautta olen saanut olla vahvasti mukana siinä.”
Koulutusten järjestäminen on vaikeaa nykyresursseilla
Siren pitää hyvänä Helsingin pelastuslaitoksen mallia, jossa painotus on nykyään erikoistumisessa. Esimerkiksi Herttoniemen asemalla on erikoistuttu öljyntorjuntaan, Konalassa CBRNE-osaamiseen ja Erottajalla vesisukellukseen.
Malli on mahdollistanut myös hänelle oman ammattitaidon kehittämisen vuosikymmenestä toiseen.
– Ensimmäinen kouluttajakoulutukseni öljyntorjunnan osalta oli vuonna 2004. Meritoiminta on aina ollut lähellä sydäntäni, ja tämän työn kautta olen saanut olla vahvasti mukana siinä.
Siren toivoo, että erikoistumisen arvo ymmärretään jatkossa myös muualla. Resurssit ovat tiukilla, joten kaikkeen ei ole mahdollista paneutua riittävän syvällisesti. On siis pakko erikoistua.
– Monitaitopelastajien aika on ohi.
Vaikka Helsingin kaupunki on mahdollistanut erikoisosaamisen kehittämisen, resurssitilanne pelastuslaitoksella kiristyy jatkuvasti. Siren on huolissaan siitä, miten erikoisosaamisistakaan voidaan tulevaisuudessa pitää huolta. Esimerkiksi öljyntorjuntatehtävien harjoittelu vaatii paljon aikaa ja miehistöä.
– Ihan tavallisen puomituksen harjoittelu vaatii osallistujien lisäksi puomit laskevan veneen, pari ankkuroivaa alusta ja miehistöt niihin. Kun painotus on työvuoron aikaisessa koulutuksessa, on todella hankalaa irrottaa resursseja näihin.
”Monitaitopelastajien aika on ohi.”
Esihenkilönä voi kehittyä jatkuvasti
Merkittävän osa työurastaan Siren on tehnyt esihenkilöroolissa paloesimiehenä ja asemamestarina. Hän on saanut seurata, kuinka johtamiskulttuuri on vuosien aikana muuttunut vähemmän autoritääriseksi.
– Esihenkilönä olen aina korostanut, että minun huoneessani ei ole kynnystä ollenkaan. Kaikesta pitää voida puhua ja tiiminä tehdä hommia. Kaikessa en ole tietysti itsekään onnistunut, mutta kaikesta olen yrittänyt oppia, Sirén toteaa.
Hän teetti itsestään 360-arvion, jossa esihenkilön johtamistaitoja arvioidaan sidosryhmien kautta. Kyselyn avulla palautetta kerättiin kollegoilta, esihenkilöiltä sekä omalta työvuorolta. Sirenin mukaan jokaisen esihenkilön olisi hyvä toteuttaa vastaava arvio muutaman vuoden välein.
– Sain tosi rehellistä palautetta ja huomasin myös, etten ollutkaan lopulta ihan niin hyvä esihenkilö kuin luulin olevani. Sen jälkeen aloin tietoisesti tehdä töitä kehittyäkseni paremmaksi esihenkilöksi.
Sirenille suurin oppi uran aikana onkin liittynyt toisten kuunteluun ja huomioon ottamiseen.
– Haluan olla esihenkilö, joka johtaa omalla esimerkillään. Se on yksi isoimmista asioista urallani. Esimerkiksi viime aikoina olen ollut öljyntorjuntavarikolla touhuamassa porukan kanssa haalarit niskassa ja nauttinut siitä.
Teksti: Maarit Krok
Kuvat: Tapio Sirén
