Palomiesten ammattiyhdistysten Eurooppa-liitossa eli EFFUAssa on mukana jo 16 maata.

Jäsenmäärältään suurin espanjalaisia vakinaisia palomiehiä edustava ammattiliitto CCOO on tullut mukaan palomiesjärjestöjen eurooppalaiseen yhteenliittymään, EFFUaan.

European Fire Fighters Unions Alliance (EFFUA) on hyväksynyt CCOO:n täysimääräiseksi jäsenekseen.

– Espanjan sisällä tapahtuvan vaikuttamisen lisäksi olemme ottaneet merkittäväksi tavoitteeksi kehittää Euroopan tason verkostojamme. EU:n asetukset ja direktiivit ohjaavat toimintaamme Espanjassa. Jotta pystymme puolustamaan työntekijöidemme oikeuksia sekä julkista palvelutuotantoa kansalaistemme hyväksi, tulee meidän rakentaa yhteistyötä maanosan muiden pelastustoimen toimijoiden kanssa, sanoo Jose María Monzón, palomiestoiminnan koordinaattori CCOO:ssa.

EFFUA on itsenäisten eurooppalaisten palomiehiä edustavien ammattiliittojen yhteenliittymä, jolla on jäseniä 16 Euroopan maassa. Suomesta jäsenenä on Suomen Palomiesliitto SPAL. Palomiesliiton järjestön johtaja Kim Nikula toimii myös EFFUAn puheenjohtajana.

EFFUAn juuret ovat pohjoismaisten palomiesliittojen yhteistyössä. Allianssin perustaminen käynnistyi Palomiesliiton, Ruotsin Brandmännens Riksförbundin sekä Norjan Bergen Brannvesenin yhteistyöstä yli kymmenen vuotta sitten.

Kuvassa Espanjan COON ja eurooppalaisen EFFUAn edustajat allekirjoittivat yhteistyösopimuksen 18. syyskuuta.

 

Lue lisää aiheesta