Palomies Jari Saarion soutu Atlantin yli ja takaisin on puolessavälissä. Noin kahden kuukauden soutu-urakan jälkeen hän saapui Antigualle 28. maaliskuuta. Matka jatkuu jälleen juhannuksen tienoilla, jolloin Saario lähtee paluumatkalle Kanadasta Helsinkiin.
Jari Saario pitää ensimmäistä puoliskoa vain treeninä, varsinainen urakka on vasta edessä. Eteläisellä reitillä merenkäynti oli pääasiassa rauhallista ja ilma sekä vesi niin lämpimiä, ettei paleltumista tarvinnut pelätä. Pohjoisella reitillä merivesi on enää noin kymmenenasteista ja korkea aallokko kastelee varusteet varmuudella. Veneessä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta varusteiden kuivattamiselle.
– Se on matkana moninkertaisesti pahempi. Siellä on monenlaista haastetta ja mietittävää. Odotan kuitenkin innolla, että pääsen lähtemään, Saario kuvaa hymyillen.
Ristiriita hymyilevän miehen ja tulevan matkan haasteiden kuvaamisen välillä on ilmeinen. Saario on kuitenkin aina viehättynyt vaativista tempauksista, joissa yhdistyvät urheilu ja pitkäkestoinen seikkailu. Parin tunnin maraton ei viehätä lainkaan.
Levollisella mielellä seuraavaan seikkailuun
Saarion matkalla on ollut monta mutkaa. Varusteet saatiin kasaan viime tingassa, eikä niiden toimintaa ehtinyt testata käytännössä. Veneen sähkölaitteet ovat reistailleet pitkin matkaa, ja kesken soudun tuli vielä tieto, että joku on jo soutanut Atlantin yli ja takaisin, vaikka Saarion piti olla ensimmäinen.
Saario päätti muuttaa suunnitelmaansa. Alun perin paluumatkan piti alkaa New Yorkista ja päättyä Lontooseen, mutta nyt matka alkaa Kanadan Newfoundlandista ja jatkuu aina Helsinkiin saakka.
– Kun lähdin matkaan, sanoin, ettei minulla ole mitään todisteltavaa. Silti nyt tuntuu, että lähdin todistamaan itselleni jotain. Nyt olen jo päässyt Atlantin yli, eikä minun tarvitse enää todistaa itselleni, että pystyn johonkin. Voin lähteä levollisin mielin seikkailemaan.
Saarion olemus on rauhallinen ja seesteinen. Omien sanojensa mukaan hän on aina ollut rauhallinen, mutta kahden kuukauden souturetki Atlantilla on silti muuttanut häntä ihmisenä.
– Tällä hetkellä on todella rauhallinen ja tasapainoinen fiilis. Ajattelen asioista eri tavalla.
”Palomiehet ovat hyviä tyyppejä”
Saario valmisteli matkaansa viisi vuotta. Valmisteluihin on uponnut paljon aikaa ja rahaa. Pelkästään vene on maksanut 100 000 euroa. Ennen paluumatkaansa Saario tekee töitä löytääkseen matkalleen vielä lisää sponsoreita. Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL on yksi Saarion matkaa tukeneista organisaatioista.
Koko valmistautumisen ajan hän on saanut paljon kannustusta työyhteisöltään Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella.
Soutuhaasteet tuovat Saarion arkeen inspiraatiota ja uusia näkökulmia. Hän haluaa myös tuoda pelastustoimea positiivisesti esiin.
Tarvitsemme yhteistyötä ja keskinäistä kunnioitusta niin kentällä yhteisissä työtehtävissä kuin niiden ulkopuolellakin.
– On hyvä, että alalla on muutakin kuin avoimien ovien päivä. Minulla on käynyt paljon lapsivieraita pelastusasemalla, välillä ihan ruuhkaksi asti. On tärkeää näyttää, että palomiehet ovat hyviä tyyppejä.
Alan sisälle Saario toivoisi vahvempaa kunnioitusta ja yhteishenkeä. Vaikka tiimihenki oman työvuoron ja laitoksen sisällä on vahva, kateutta ja kilpailua on etenkin laitosten välillä. Siitä Saario haluaisi päästä kokonaan eroon.
– Tarvitsemme yhteistyötä ja keskinäistä kunnioitusta niin kentällä yhteisissä työtehtävissä kuin niiden ulkopuolellakin. Kaikki kateus vain veks, on plussaa kaikille, kun joku alalta tekee jotain hyvää.
Kärsimyksestä nauttiminen kuuluu haasteeseen
Kun Saario lähti matkaan tammikuun lopulla, hänen olonsa oli epävarma. Hän ei tiennyt, mitä odottaa ja miten vene käyttäytyisi eri olosuhteissa. Nyt tilanne on toinen.
– Uskon, että vene tulee menemään ympäri monta kertaa. Se ei käänny itsestään takaisin. Joudun hyppimään seinillä, jotta saan sen käännettyä. Vene myös alkaa nopeasti vuotaa ylösalaisin ollessaan, joten se pitää saada käännettyä äkkiä.
Kovan aallokon keskellä on vaikeaa syödä ja lähes mahdotonta nukkua. Vene on pieni, ja mukana on paljon tavaraa.
– Siellä ei mahdu kunnolla kääntymään eikä istumaan suorassa. Patjatkin ovat tosi ohuet. Jos joku tuskailee kymmenen tunnin lentomatkaa, niin minä jouduin olemaan vastaavassa tilanteessa pisimmillään kolme vuorokautta.
Fyysisen puolen lisäksi myös psyyke on matkalla kovilla. Saariollakin on tukena henkinen valmentaja, jonka opit ovat olleet kullanarvoisia matkan aikana. Toisaalta Saario pitää myös ammattiaan hyvänä taustana.
– Kun lähtee palomiespohjalta, luonne on jo sellainen, ettei jää liikaa murehtimaan ja miettimään.
Eteläisen reissun epäonnen hetkiäkin Saario pitää vain hyvinä oppitunteina tulevaa varten.
– Nyt on taustalla jo niin paljon onnistunutta kaikesta epäonnesta huolimatta. Osa tätä juttua on nauttia kärsimyksestä. Joka päivä veneessä voin miettiä, että nyt olen taas paljon lähempänä tavoitettani.
Teksti: Maarit Krok
Kuvat: Puurilaphotography / Laura Puurila, Sakari Majantie, Jari Saario
