Rauniopelastamisesta on toivottu lakisääteistä tehtävää pelastuslaitoksille. Toistaiseksi osaamista on Suomessa vielä melko vähän. Pelastusryhmänjohtaja Aki Sirén toivoisi yhtenäistä mallia koko Suomeen.
Pampalon kaivoksella etsitään kultaa kilometrin syvyydestä, ja maanalaisia tunneleita on yhteensä kymmenisen kilometriä. Kun kaivostoiminta aktivoituu, on selvää, että jossakin vaiheessa jotakin tapahtuu – ja silloin on osattava toimia. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen raskaspelastusjoukkue on erikoistunut rauniopelastamiseen, ja siksi se on harjoitellut myös Pampalon kaivoksella.
– Kaivoksessa on täysin normaalista poikkeava toimintaympäristö, mutta meidän on pystyttävä toimimaan sielläkin, raskaspelastusjoukkueen ryhmänjohtaja, pelastusryhmänjohtaja Aki Sirén sanoo.
Pohjois-Karjalassa raskaspelastusjoukkue on sijoitettu ympäri hyvinvointialuetta. Ryhmässä mukana oleminen perustuu omaan motivaatioon, ja monet ryhmän jäsenistä ovat olleet mukana myös erilaisilla kansainvälisillä tehtävillä. Kansainvälisiltä tehtäviltä kertyy osaamista, josta on paljon hyötyä rauniopelastustoiminnassa.
– Itse olin maastopalomuodostelmassa Kreikassa pari vuotta sitten ja elokuussa lähden Portugaliin maastopaloja sammuttamaan, Sirén kertoo.
Pienellä pelastusasemalla palomiehet saavat paljon vastuuta
Sirén päätyi palomieheksi ikään kuin sattumalta. Hän pelasi tavoitteellisesti lentopalloa, ja rinnalle oli löydettävä ammatti, joka sopi tiukkaan harjoitusrytmiin. Lentopallojoukkueessa oli mukana kaveri, joka oli vasta valmistunut palomies. Kaveri sai Siréninkin kiinnostumaan alasta.
– Minulla ei ollut mitään kokemusta pelastusalasta, ei esimerkiksi vpk-taustaa. En edes tiennyt, kiinnostaisiko ala sittenkään, mutta nopeasti jäin koukkuun.
Sirén nauttii tehtäviensä monipuolisuudesta. Esimiestehtäviin hän pääsi perehtymään jo uransa alkuvuosina, kun hän työskenteli 12 vuotta Kiteen pelastusasemalla.
– Palomiehet saivat siellä paljon vastuuta ryhmänjohtajien tehtävistä. Alipäällystökoulu oli siten luonnollinen valinta, kun se maailma oli jo tuttua ja olin tykästynyt siihen.
Valmius rauniopelastamiseen on oltava koko ajan
Vuonna 2015 Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselle perustettiin raskaspelastusjoukkue palomestari Jani Kareisen aloitteesta. Toiminnan taustalla olivat USAR-muodostelmat, joita oli siihen asti ollut lähinnä Etelä-Suomen pelastuslaitoksissa. Varsinainen USAR-toiminta loppui muutama vuosi sitten, mutta raskaspelastusjoukkue jäi Pohjois-Karjalaan. Sirén pitää tätä tärkeänä eleenä pelastuslaitokselta.
– Rauniopelastamisen puutteista on keskusteltu jo pitkään, ja siitä on toivottu lakisääteistä tehtävää. Ei ole itsestäänselvyys, että pieni pelastuslaitos varmistaa toiminnan jatkumisen. Meille se on ylpeyden aihe.
Raskaspelastusjoukkueella on joka vuosi muutamia tehtäviä, kuten kattojen sortumista lumen painon alla sekä öljyntorjuntatehtäviä vesistöillä. Suurilta onnettomuuksilta alueella on toistaiseksi vältytty, mutta kaikkeen on varauduttava.
– Rauniopelastaminen vaatii fyysistä ja psyykkistä kuntoa sekä pitkäjänteisyyttä. Jos kerrostalo romahtaa – tapahtui se sitten Chilessä tai Joensuussa – siellä on monenlaista vastassa. Kädentaitojen hallitseminen on tärkeää, ja täytyy olla valmis tekemään raakaa työtä. Pelkästään seinän läpäisy voi kestää monta tuntia, Sirén kuvaa.
Tällä hetkellä tavoitteena on laajentaa koulutusta myös sopimuspalokuntalaisille. Pohjois-Karjalassa etäisyydet ovat pitkiä, ja vaikka pelastusryhmän jäsenet ovat sijoittuneet eri puolille hyvinvointialuetta, joukkueen kasaamisessa voi kestää.
Yleisö tekee pelastustehtävästä haastavan
Raskaspelastusjoukkueen ryhmänjohtajana Sirén on päässyt tekemään monipuolista yhteistyötä erilaisissa verkostoissa. Yhteistyötä tehdään niin puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen, Vapepan kuin lentopelastusseurojen kanssa. Eniten hän kokee itse hyötyvänsä vetämistään koulutuksista.
– Koulutustehtävillä opin itsekin kaikkein eniten, kun joudun ohjaamaan toista ja varmistamaan, että hän tekee asiat oikein. Se haastaa omaa osaamista.
Omista taidoistaan ja työskentelytavoistaan hän on ollut erityisen tietoinen eräällä pintapelastuskeikalla vuosia sitten. Henkilö oli pudonnut jäihin, ja matkaa rantaan oli useita satoja metrejä. Vain jäiden varaan takertunut potkukelkka piti hänet pinnalla.
– Palavassa talossa toimiminen ei ole samalla tavalla julkista kuin järven tai joen jäällä. Siellä on ihan erilainen henkinen paine, kun silminnäkijät ovat katsomassa. Pelastettavan näkee koko ajan ja tietää, että yksikin virheliike voi pilata tehtävän. Silminnäkijät tarkkailevat ja kuvaavat kaikkea.
Sirén on ehdottomasti sitä mieltä, että rauniopelastamiseen tulisi panostaa Suomessa paljon nykyistä enemmän.
– Tässä asiassa pelastuslaitos on avun viimeinen lenkki. Meillä tulee olla suorituskykyä selviytyä meille ohjautuvista tehtävistä, ja samalla vakavuudella tulee suhtautua myös rauniopelastamiseen.
Teksti: Maarit Krok
Kuvat: Arto Väänänen / STC Tuotanto
Juttu on julkaistu Pelastusalan ammattilainen -lehden numerossa 2/2024.