Margaret Ådjers-Laakson ja Patrick Tiaisen kirja kertoo rinnakkain hätäkeskusammattilaisen tarinan ja hätäkeskusten kehityskaaren.
Huhtikuun alussa ilmestynyt Avun ensimmäinen lenkki on kuvaus hätäkeskustoiminnan muutoksesta yli 130 erillisestä kuntien ja poliisin hälytyskeskuksesta nykyiseen moderniin ja verkottuneessa valtion virastoon. Samalla Palopäällystöliiton julkaisema teos on kunnianosoitus salihenkilöstön osaamiselle ja sitoutumiselle henkisesti kuormittavaan työhön.
Kirjassa hätäkeskuspäivystäjä Margareta Ådjers-Laakson 38 vuoden työura rytmittyy hätäkeskustoiminnan kehitykseen. Sivuilla ääneen pääsevät lukuisat muutokseen osallistuneet ja vaikuttaneet henkilöt sekä yhteistyöviranomaiset. Historia on kuvattu tarkasti, joten teosta voi käyttää tietolähteenä 20-vuotiaaseen Hätäkeskuslaitokseen, hätäkeskuspäivystäjien koulutukseen ja ammatin ominaispiirteisiin.
— Toivon, että voimme tuoda näkyväksi sen, miten ammatti ja hätäkeskustoiminta on kehittynyt. Miten pienestä aloitimme, ja mihin on tultu, toteaa Ådjers-Laakso kirjan esipuheessa.
Teoksen rakentamisen Ådjers-Laakso käynnisti yksin, mutta varsinaisesti työ lähti virtaamaan, kun kirjoittajakumppaniksi tuli ylipäivystäjä Patrick Tiainen. Kummatkin työskentelevät Turun hätäkeskuksessa.
— Margareta kertoi kirjaunelmastaan ja ajatuksiaan siitä, mitä julkaisussa voisi pitää sisältään. Tutustuessani Margaretaan vaikutuin hänen rautaisesta ammattitaidostaan ja urastaan, jonka vaihteet kuvaavat hyvin myös hätäilmoitusten käsittelyn muutosta Suomessa. Tämä tarina ansaitsee tulla kerrotuksi, Tiainen sanoo.
Ihminen esiin järjestelmän takaa
Julkaisulla tekijät haluavat kertoa päivystäjän työn merkityksellisyydestä kansalaisen näkökulmasta: miten ensimmäinen viranomaislenkki vaikuttaa keskeisellä tavalla koko auttamisen ketjuun.
Uutisointi hätäkeskuksista keskittyy usein tilastoihin, rakenteisiin ja tietojärjestelmiin. Palvelun tekevä ammattiryhmä jää varjoon.
— Itse ajattelen niin, että työtäni ei ole Erican käyttäminen vaan ihmisen kohtaaminen hädässä. Puhelun aikana ja jälkeen tapahtuu paljon asioita, joista suuri yleisö ei tiedä. Kirjan kautta avaamme tätä puolta hätäkeskuksista, Tiainen kertoo.
Kirjalla on annettavaa myös salihenkilöstölle itselleen, Tiainen toivoo.
— Moni päivystäjä kipuilee sen tunteen kanssa, ettei hänen työtänsä arvosteta tai ettei saleissa tehtävää työtä tunneta ja ymmärretä. Pyrimme kirjassa sanoittamaan päivystäjän työtä.
Hätäkeskuspäivystäjän työn arkea, erityispiirteitä ja henkistä kuormitusta kirjassa avaa teoksessa muun muassa sisäministeriön projektipäällikkö Susanna Sankalan kirjoittama luku, joka perustuu hänen pro gradu -tutkielmaansa.
Ainutlaatuinen Suomen malli
Hätäkeskustoiminta on kehittynyt erillisistä hälytyskeskuksista valtakunnalliseksi, verkottuneeksi ja viranomaisten yhteiseksi hätäkeskusjärjestelmäksi. Viime vuonna Hätäkeskuslaitos täytti 20 vuotta.
Avun ensimmäinen lenkki esittelee laitoksen vaiheet niiden tekoon osallistuneiden suulla. Historiaan jäi vielä tutkittavaa, Tiainen sanoo.
— Hätäkeskuslaitoksen historia on tavattoman kiinnostava ja kuvaa myös päätöksenteon epävarmuutta. Monessa kohdassa on ensin ollut tavoite tehdä jotain uudella tavalla. Myöhemmin on ryhdytty tekemään tukirakenteita, lakeja ja ohjeita. Aina tämä ei ole onnistunut ilman ristiriitoja. Jälkeenpäin voidaankin kysyä, miten myöhemmät päätökset ovat onnistuneet tukemaan alkuperäisiä tavoitteita.
Suomen malli, jossa kaikkien hälytettävien viranomaisten riskinarvio tehdään samassa paikassa, on kansainvälisesti poikkeuksellinen.
— Avuntarvitsijan kannalta on merkittävää ja ainutlaatuista, että hätätilanteessa kaikki apu saadaan yhdestä numerosta. Hätänumeron kautta kansalainen tavoittaa ensihoidon, polisin, pelastuksen ja sosiaalitoimen päivystyksen. Tämän ammattiryhmien yhteistyön toivomme nousevan näkyviin myös kirjan sivuilta, Tiainen sanoo.
Kuva: Sofia Malinen
