Suomeen tarvitaan runsaasti uusia pelastajia lähivuosina. Pelastusopistolla ja Helsingin pelastuskoululla opiskelee ennätysmäärä pelastajan uralle suuntaavia. Kysyimme kolmelta Pelastusopiston kurssilaiselta, millaisia suunnitelmia heillä on tulevan työnsä suhteen.
Pelastajan työ vaatii fyysistä ja henkistä kestävyyttä, mutta tarjoaa myös mahdollisuuden tehdä konkreettista hyvää, mikä motivoi monia alalle hakeutuvia.
— Odotan, että vastaan tulee kovia paikkoja, jotka koettelevat jaksamista. Pelastajana tietää jokaisessa työvuorossa tekevänsä merkityksellistä ja arvokasta työtä, pelastajaopiskelija Tuomas Simola, 34, sanoo.
Vuosia kamppailulajeissa kilpaillut Simola toivoo löytävänsä pelastajan työstä tilanteita, jotka muistuttavat urheilun maailmasta.
— Hetket, joissa adrenaliinit nousevat, tuntuvat minulle luonnollisilta. Sellaisiin haluan myös pelastajana päästä.
Myös Onni Holloon, 23, vetoaa itsensä haastaminen ja ihmisten auttaminen.
— Pelastuksen ja ensihoidon työntekijät ovat ensimmäisinä paikalla, kun apua tarvitaan. Työ on aktiivista ja siinä ollaan liikkeessä, mikä sopii minulle oikein hyvin, Hollo miettii.
Työpaikan hyvä yhteishenki on tärkeä hyvinvoinnin tukipilari. Pelastajaopiskelijat odottavat, että heidät otetaan reilusti vastaan, kun koulun ovi sulkeutuu ja työpaikan ovi avautuu.
— Toivottavasti minua kohdellaan tasavertaisesti, kun uutena työntekijänä liityn työyhteisöön. Olen sosiaalinen luonteeltani, joten uskon löytäväni paikkani nopeasti, sanoo Pekka Mikkonen, 24.
”Kurssikavereista kaikilla on käytännössä tiedossa varma työpaikka.”
Pekka Mikkonen
Pelastajilla on perinteisesti ollut hyvä työllisyys, ja erityisesti lähivuosina valmistuville uusille ammattilaisille on tarjolla työmahdollisuuksia eri puolilla maata. Kesäkuussa 2025 valmistuva Mikkonen kertoo neljän pelastuslaitoksen kysyneen häntä heti töihin.
— Kurssikavereista kaikilla on käytännössä tiedossa varma työpaikka. Omassa mielessäni on tällä hetkellä ykkösenä työpaikka Lapista, sillä olen kuullut, että siellä pelastaja tekee monipuolisesti erilaisia tehtäviä ja pelikenttä on laaja, Mikkonen kertoo.
Simola ja Hollo valmistuvat joulukuun 2025 lopulla. Molemmilla lopullinen päätös ensimmäisestä työpaikasta on vielä auki. Tällä hetkellä Simolaa kiinnostaa Pirkanmaa ja Holloa Keski-Suomi.
Hyvinvointialueiden heikko talous on viime aikoina varjostanut puhetta pelastajien rekrytoinneista. Pelastusopistolla on pohdittu, pystyvätkö pelastuslaitokset täyttämään kaikki avoimet virat ja turvaamaan pelastuspalveluiden toimintavalmiuden. Nopeasti muuttunut keskustelu on hämmentänyt osaa opiskelijoista.
— Tuntuu, että hyvinvointialueiden talous on iskenyt tietoisuuteen lujaa ja nopeasti. Pelastajia tarvitaan kipeästi lisää ja vahvuuksissa on ongelmia monin paikoin, mutta säästölinja tekee yhtälöstä entistä vaikeamman. Todennäköisesti tilanne vaihtelee alueittain, Simola sanoo.
Hollo uskoo töitä löytyvän hyvin jatkossakin.
— Pelastajapulan ratkaiseminen painaa vaakakupissa edemmän kuin henkilöstöstä säästäminen. Olen tarvittaessa valmis matkustamaan pidemmän työmatkan, joten en näe taloustilannetta suurena uhkana. Luotan myös siihen, että minulla on taitoa, osaamista ja asennetta, joiden avulla pärjään, Hollo toteaa.
”Luotan myös siihen, että minulla on taitoa, osaamista ja asennetta, joiden avulla pärjään.”
Onni Hollo
Vaikka pelastajaopiskelijat ovat fyysisesti kovakuntoisia, he tiedostavat ikääntymisen, loukkaantumisten ja sairauksien riskit toimintakyvylle. Mikkonen kertoo miettivänsä aiempaa tarkemmin, millaisia riskejä ottaa urheiluharrastuksissaan.
— Opiskelun aikana loukkaantuminen voi viivästyttää valmistumista, ja myöhemminkin on tärkeää huolehtia kunnosta harkiten. Jos itsestään ei pidä huolta, savupätevyydet voivat mennä, mutta loukkaantuminen voi estää työskentelyn kokonaan.
Pelastusopistolla opettajat ovat jakaneet kokemuksia omista työuristaan ja valinnoistaan sekä kannustaneet opiskelijoita lisäkouluttautumiseen, joka avaa uusia uramahdollisuuksia. Jatko-opiskelumahdollisuuksista puhuttaessa esiin nousevat erityisesti alipäällystökurssi ja päällystökoulutus, mutta myös kokonaan alan ulkopuoliset tutkinnot.
— Toivottavasti pystyn työskentelemään pelastajana mahdollisimman pitkään, mutta varmasti on hyvä varautua muuttamaan urasuunnitelmaa, ettei kaikki ole yhden kortin varassa, Simola pohtii.
— Päällystötutkinnon tai muiden opintojen suorittaminen ei tarkoittaisi, että minun pitäisi heti luopua pelastajan työstä. Se kuitenkin avaisi enemmän mahdollisuuksia tulevaisuudessa, jos fyysisesti raskain työ ei enää onnistuisi.
Opiskelijat ymmärtävät vaihtoehtojen tärkeyden, mutta juuri nyt ajatukset ovat ensisijaisesti kovasti odotetussa pelastajan käytännön työssä.
— Olen vasta suuntautumassa ensimmäiseen varsinaiseen työpaikkaani. Luultavasti varasuunnitelma muotoutuu, kun olen ensin muutaman vuoden ollut pelastusalalla. Olen suorittanut aiemmin insinööriopintoja, ja voi olla, että palaan vielä niiden pariin, mutta kovin tarkasti en vielä asiaa vielä suunnitellut, Hollo toteaa.
”Toivottavasti pystyn työskentelemään pelastajana mahdollisimman pitkään, mutta varmasti on hyvä varautua muuttamaan urasuunnitelmaa.”
Tuomas Simola
Uteliaisuus ja oma-aloitteisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia, sillä pelastusala kehittyy jatkuvasti. Pysyäkseen mukana on oltava valmis opiskelemaan uutta myös pelastajakurssin jälkeen.
— Työolosuhteet ja tekniikka kehittyvät kaiken aikaa. Esimerkiksi autojen rakenteet, pelastusajoneuvot ja suhtautuminen altistumisen ehkäisyyn ovat ottaneet isoja harppauksia viimeisen kymmenen vuoden aikana, mainitsee pelastajaopiskelija Mikkonen, jolla on pitkä sopimuspalokuntatausta.
Uuden oppiminen ei opiskelijoita ahdista, vaan itsensä haastaminen kiinnostaa ja innostaa.
— Kaikkea voi oppia, mutta täydelliseksi ei voi tulla – aina löytyy jotain uutta opittavaa, sanoo Hollo.
Teksti: Mikko Terävä
Arkistokuvat harjoituksista: Jarno Heinilä
Henkilökuvat: Pekka Mikkonen, Onni Hollo, Tuomas Simola
