Oulussa kehitetty satelliittipaikannukseen perustuva menetelmä takaa hälytysajossa oleville autoille vihreän aallon kaikissa risteyksissä joka suunnasta.

Järjestelmää esitteltiin Turvallisuusmessuilla Jyväskylässä syyskuun alussa.

Oulun kaupungin, Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kehityshankkeessa on mukana 15 yritystä, kuten Elektro-Arola ja Oulun Energia.

Vihreää aaltoa on jo käytössä neljän pelastuslaitoksen alueella: Oulu-Koillismaan lisäksi Kainuussa, Jokilaaksoissa ja Pirkanmaalla. Seuraavaksi automatiikkaa tuodaan Pohjois-Savoon, Pohjois-Karjalaan ja Etelä-Savoon. Useat muut laitokset tekevät esiselvityksiä.

Oulussa ryhdytään pian testaamaan liikennevaloetuuden uutta kehitysversiota HALI 2.0:sta, joka on avoin tuote viranomaiselle ja yrityksille, sekä voi toimia mallina koko Suomen kattavalle vihreän aallon automatiikalle.

– Toisen vaiheen pilotissa on huomioitu se, että jatkossa järjestelmä voidaan ottaa käyttöön millä tahansa kaupunkiseudulla, kertoo projektia vetävä Jukka Talvi Oulun Energialta.

Vihreän aallon järjestelmässä ajoneuvo lähettää paikkatietoa palvelimelle, joka käskyttää liikennevalokojeita. Liikennevaloetuus ennaltaehkäisee risteyskolareiden vaaraa sekä nopeuttaa hälytysajoa. Talven mukaan todellinen, realistinen ajan säästö voi olla kymmenen prosenttia matka-ajasta. Kaupunkikeskustat, joissa on useita valo-ohjattuja risteyksiä, ajan säästö voi olla suurempikin.

Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan 2006-2012 Suomessa sattui hälytysajoneuvoille 122 liikenneonnettomuutta. Näistä kirjattiin 94 henkilövahinkoa, joista yhdessä aiheutui kuolemaan johtaneet vammat.

Kolareista hieman yli puolet sattui ambulansseille, kolmannes poliisille ja reilu kymmenen prosenttia pelastusajoneuvoille. Onnettomuuksissa 84 prosenttia sattui tilanteessa, jossa hälytysajoneuvo ajoi päin punaisia.

Liikennevaloetuus on ollut käytössä Oulussa jo neljän vuoden ajan.

– Kuljettajilta on tullut positiivista palautetta. He ovat kokeneet, että vihreä aalto rauhoittaa omaa hälytysajoa. Kiihdyttäminen ja jarruttaminen on vähentynyt, kun liikenne soljuu jouhevammin. Näiden vuosien aikana järjestelmään liitetyillä hälytysajoneuvoilla ei ole ollut yhtään liikennevalokolaria, Talvi mainitsee.

 

Lue lisää aiheesta