Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) antoi helmikuussa vapaaehtoisen palomiehen työaikaan ja varallaoloon liittyvän päätöksen, jota nyt luetaan mielenkiinnolla EU-maissa, myös Suomessa.
Oikeudenkäynti alkoi kahdeksan vuotta sitten, kun vapaaehtoisena palomiehenä toiminut Rudy Matzak vaati belgialaisen Nivellesin kaupunkia maksamaan hänelle takautuvasti työaikakorvauksia.
Korvaukset liityivät Matzakin suorittamiin työsuorituksiin, kuten kotivarallaoloon.
Nivellesin palotoimessa palvelee ammattipalomiehiä ja vapaaehtoisia palomiehiä. Vapaaehtoiset palomiehet osallistuvat palotoimen tehtäviin. Muiden tehtävien ohessa he vastaavat muun muassa varallaolosta ja päivystyksestä paloasemalla vuoden alussa laaditun kalenterin mukaisesti.
Alioikeus hyväksyi suurelta osin Matzakin kanteen, mutta kaupunki valitti tuomiosta työoikeudellisten asioiden ylioikeuteen. Se hyväksyi valituksen osittain, mutta kotivarallaolon palkkion osalta tuomioistuin ei ollut varma, voidaanko varallaolojen katsoa kuuluvan työajan järjestämisestä annetussa direktiivissä (2003/88) tarkoitetun työajan määritelmän piiriin.
Varallaolo oli Nivellesissä toteutettu kotivarallaolossa kahdeksan minuutin hälytysajalla. Tuomioistuin pohti ratkaisua tehdessään sitä, oliko varallaolo työaikaa ja kuinka paljon se sitoi palomiehen vapaa-aikaa.
Päätös oli yksiselitteinen:
Varallaoloaikaa, jonka työntekijä viettää kotonaan siten, että hänen on vastattava työnantajansa hälytyksiin kahdeksassa minuutissa, ja jolla rajoitetaan erittäin huomattavasti mahdollisuuksia harjoittaa muita toimintoja, on pidettävä työaikana.
EU:ssa jo aikaisemmin tehtyjen oikeusratkaisujen puitteissa varallaolo ylipäätään on luokiteltava joko työajaksi tai lepoajaksi, EUT totesi.
EUT näki asiassa työsuojelullisen seikan: jos päivystäminen rajattaisiin työajan käsitteen ulkopuolelle, voisi tällä olla negatiivisia vaikutuksia lepoaikojen vähimmäismäärään eli työntekijän turvallisuuden ja terveyden varmistamiseen.
Työnantajan määrittämällä työnteon fyysisellä paikalla on EUT:n ratkaisun perusteella keskeinen vaikutus siihen, katsotaanko varallaolo työajaksi.
Päivystysjärjestelmissä, joissa työntekijän on oltava jatkuvasti tavoitettavissa ilman että hänen täytyy olla työpaikalla, voi työntekijä järjestää ajankäyttönsä niin, että hän voi keskittyä omiin asioihinsa. Tällöin vain aikaa, joka liittyy työtehtävien tosialliseen suorittamiseen, on pidettävä työaikana.
Tilanne on toinen työntekijällä, jolla on velvollisuus olla fyysisesti paikalla työnantajan määrittämässä paikassa ja tämän käytettävissä, jotta hän voi tarvittaessa välittömästi suorittaa tarvittavia työtehtäviä. Näiden velvollisuuksien vuoksi työntekijän on mahdotonta valita oleskelupaikkaansa varallaolojaksoina, joten varallaolon on katsottava kuuluvan hänen tehtäviensä harjoittamiseen.
Matzakilla oli velvollisuus yhtäältä vastata työnantajansa hälytyksiin kahdeksassa minuutissa ja toisaalta olla fyysisesti läsnä työnantajan määrittämässä paikassa, joka oli Matzakin koti. Varallaolo rajoitti huomattavasti Matzakin mahdollisuuksia muihin toimintoihin. Näiden kolmen seikan pohjalta varallaolo oli työaikaa, EUT perusteli.
– Oikeus katsoi, että keskeistä lepoajaksi katsottavassa varallaolossa on se, että siinä työntekijällä on vähemmän velvoitteita ja hän voi huolettomammin keskittyä omaan elämäänsä. Kun työntekijän on kahdeksassa minuutissa oltava työnantajan määräämässä paikassa, varallaolo on niin sitovaa, että se on työtä, edunvalvontajohtaja Pasi Jaakkola Palomiesliitosta toteaa.
– Tärkeä huomio on se, että tuomioistuin ei antanut mitään painoa sille, mikä on hälytysfrekvenssi eli kuinka monta hälytystä varallaoloaikana tulee.
Päätöksessä vastattiin myös useaan muuhun työoikeudelliseen kysymykseen. Yksi niistä koski sitä, voiko jäsenmaiden kansallisessa lainsäädännössä olla EU:n direktiiviä keveämpi työajan määritelmä.
EUT:n mukaan sellaisia kansallisia säädöksiä voi olla, joiden tarkoitus on määrittää työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelun vähimmäistaso. Sen sijaan työajan käsitteen määritelmään ei voitaisi direktiivistä poiketen kansallisesti puuttua.
Belgialainen ylioikeus oli kysynyt EUT:lta näkemystä myös siihen, velvoittaako direktiivi jäsenvaltioita määrittämään työntekijälle maksettavan korvauksen kotivarallaolosta. EUT:n mukaan näin ei ole, sillä palkkausasiat eivät kuulu unionin toimivaltaan.
Luxemburgissa toimiva Euroopan unionin tuomioistuin tulkitsee EU-lainsäädäntöä ja varmistaa, että sitä sovelletaan samalla tavalla kaikissa EU-maissa. Se myös ratkaisee EU-maiden ja EU-toimielinten välisiä riita-asioita.
Tuomioistuimen ennakkoratkaisut vaikuttavat jäsenmaiden tuomioistuinten ja viranomaisten lainkäyttöön. Jäsenmaissa tutkitaankin nyt, miten Matzakin asian ratkaisu vaikuttaa pelastustoimen ja ensihoidon varallaolokäytäntöihin.
– EUT:n työaikadirektiiviin liittyvillä ratkaisuilla on erittäin vahva painoarvo, ne käytännössä ohjaavat suomalaista oikeuskäytäntöä, Jaakkola tarkentaa.
Tuomioistuimen päätöstä Jaakkola pitää odotettuna. Vielä on kuitenkin mahdotonta sanoa tarkasti, miten päätös vaikuttaa Suomessa esitettyihin vaatimuksiin pelastushenkilöstön varallaolokorvausten maksamisesta työajan mukaan.
– On muistutettava, että kaikki Suomen varallaolotapaukset ratkaistaan omien yksityiskohtiensa mukaisesti. EUT:n päätöskin vielä vaatii lisätarkastelua, sen verran monimutkaisista asioista on kyse.
EUT:n ratkaisu oli saman suuntainen kuin korkeimman oikeuden (KKO) 2015 tekemä päätös, joka koski Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen palomiehen varallaoloa. KKO katsoi, että palomiehen viiden minuutin hälytysvalmius rajoitti liikkumista niin voimakkaasti, ettei varallaolo ollut työaikalaissa ja virkaehtosopimuksessa tarkoitettua vapaamuotoista varallaoloa.
Kuvassa palomiehet hälytysajossa Pariisissa. Kuva: istock.com/Sebastien_B
