50 neliön kokoinen sammutuspeite oli ensimmäistä kertaa käytössä liikennevälinepalossa.

Etelä-Savon pelastuslaitokselle hankittu Tignis-sammutuspeite osoitti toimivuutensa keskiviikkona Mikkelissä sattuneessa autopalossa.

Palomiehet sammuttivat peitteellä farmarimallisen henkilöauton, joka oli syttynyt tuleen kesken ajon kaupungin keskustassa.

Hollantilaisen Firetexxin valmistama 50 neliön sammutuspeite oli tullut pelastuslaitokselle viime vuoden lopulla.

– Peite toimi palossa valtavan hyvin. Yllättävää oli, miten nopeasti liekit sammuivat. Ilmeisesti on niin, että kun auto palaa suurella liekillä ja palokuormalla, palo syö itseltään nopeasti hapen pois peitteen alta, palomestari Eero Aho kertoo.

Yksi etukäteen esitetty kysymys koski sitä, miten peitteen helmat saadaan tositoimissa painettua niin alas, ettei peite nosteen mukana nouse ylös.

– Kävikin niin, että helman alta kävi imu paloon päin, mikä imi peitteen tiiviimmin auton ympärille, Aho kuvailee.

Sammutuspeitteen hankinta Mikkelin paloasemalle käynnistyi viime syksynä, kun palomestari Aho tutustui asiaan palopäällystökurssin opinnäytetyötä tehdessä. Aho perehtyi viranomaisten vastuisiin maaöljyvahingoissa sekä keinoihin vähentää onnettomuuksien ympäristövaikutuksia pelastus- ja sammutustyössä.

Sammutusveden ja -vaahdon ympäristövaikutukset jäävät usein huomioimatta, vaikka öljypäästön tapaan nekin voivat uhata ympäristöä, kuten pohjavettä.

– Muualla maailmalla on laajasti käytössä erityisesti autopalojen sammuttamiseen käytettävä suuri sammutuspeite. Soittokierros Suomen pelastuslaitoksiin selvitti ettei kyseistä peitettä ole ainakaan laajasti meillä kotimaassa käytössä. Tiedustelin käyttökokemuksia myös Pelastusopistolta. Opistolla on joskus ollut peitto kokeilussa ja opettajien mukaan peite toimi erinomaisesti, Aho kertoo.

Ahon mielestä muutkin pelastuslaitokset voisivat rohkeasti kokeilla peitettä erilaisiin käyttökohteisiin.

– Tämä peite oli ainoa jonka markkinoilta löysin ja siinäkin on paljon kehitettävää: tarvittaisiin kahvat ja kiristysremmit.

Tignis-peite on suorakaiteen muotoinen, ja Mikkelin palossa palomiehet vetivät peitteen epähuomiossa lyhyt sivu auton kyljen suuntaisesti. Peite saatiin kuitenkin käännettyä nopeasti pitkittäin.


Katso valmistajan esittelyvideo sammutuspeitteestä Youtubessa

Kuva: Etelä-Savon pelastuslaitos

Lue lisää aiheesta