Tietoa työeläkkeistä jaetaan kiertueella 16 paikkakunnalla. Työeläkekoulujen tavoitteena on perehdyttää palkansaajakeskusjärjestöjen jäseniä ja aktiiveja työeläkejärjestelmän periaatteisiin.

Työeläkevakuuttajat Tela järjestää yhdessä STTK:n ja muiden työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa työeläkekoulukiertueen keväisin ja syksyisin.

Tänä vuonna kouluja järjestetään yhteensä 16 paikkakunnalla Helsingistä Rovaniemelle ja Vaasasta Joensuuhun.

Nyt aiheina ovat eläkepolitiikka ja sen tulevaisuus, eläkkeiden rahoitus, eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat sekä eläketurva.

Aiheesta riippuen mukana voi olla myös asiantuntijoita muista organisaatioista, kuten Eläketurvakeskuksesta, Kevasta tai työeläkevakuuttajien vakuutuslääkärit.

Työeläkekoulut ovat osallistujille ilmaisia.

Vastauksia suoraan asiantuntijoilta

Koulut ovat suosittuja, viime vuonna osallistujia oli yhteensä yli 700.

– Työeläkekouluissa saa asiantuntijatietoa ja lisäksi käydään hyvää keskustelua erilaisista työeläkkeisiin liittyvistä kysymyksistä, sanoo STTK:n lakimies Samppa Koskela.

– Eläkettä maksetaan toimeentulon turvaksi vanhuuden, työkyvyttömyyden ja perheenhuoltajan kuoleman johdosta. Työeläkkeet ja niiden rahoitus perustuvat työhön, jonka perusteella työntekijät ja työnantajat myös maksavat työeläkemaksut. Kyse on siten palkansaajille hyvin merkittävästä sosiaaliturvaetuudesta, jonka varmistaminen ja kehittäminen ovat tärkeitä asioita palkansaajajärjestöjen edunvalvonnassa, sanoo Samppa Koskela.

Miksi kannattaa osallistua työeläkekouluun?

– Oikeastaan jokaisen, joka aikoo joskus jäädä eläkkeelle, pitäisi olla kiinnostunut työeläkekoulun aiheista. Mutta myös jokaisen työssäkäyvän pitäisi osallistua, sillä työeläkejärjestelmähän koskettaa kaikkia palkansaajia. Palkansaajat rahoittavat eläkemaksuillaan maksussa olevia eläkkeitä ja samalla kerryttävät omia eläkkeitään. Työeläkejärjestelmä on siten kaikkien sukupolvien asia, sanoo Telan koulutuspäällikkö Kirsi Siltanen.

– Työeläkekouluissa on mahdollista saada monipuolista tietoa eläkejärjestelmän perusteista ja ajankohtaisista eläkeasioista. Koska työeläketurva on keskeinen osa lakisääteistä sosiaalivakuutustamme, on tärkeää, että palkansaajille ja ammattiliittojen toimintaan osallistuville tarjotaan tietoa eläkkeistä ja eläkejärjestelmän toiminnasta, toteaa Samppa Koskela.

Sisältöjen lisäksi tiedon luotettavuus toistuu kerätyssä palautteessa.

– Olemme saaneet palautetta, että kouluissa läpikäytyihin asioihin voi luottaa. Tarjoamme faktatietoa ja perusteltuja näkökulmia eläkeasioihin. Lisäksi autamme ymmärtämään eläkejärjestelmän toiminnan kokonaisuutta sekä asettamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin, kertoo Siltanen.

Eläkeasiantuntijat neuvovat ja keskustelevat

Siltasen mukaan koulussa annetaan myös käytännön vinkkejä, ja voi olla, että niiden avulla ehtii vielä vaikuttamaan tulevaan eläkkeeseensä.

Työeläkekoulussa on hyvä mahdollisuus kysyä ja jututtaa paikan päällä olevia asiantuntijoita. Keskusteluun ja vuoropuheluun kannustetaan myös osallistujien kesken.

– Työeläkekouluissa on asiantuntijatiedon lisäksi ollut myös hyvää keskustelua erilaisista työeläkkeisiin liittyvistä kysymyksistä, sanoo Koskela.

– Keräämme jatkuvasti palautetta osallistujilta, ja kehitämme kouluja yhteistyössä sen mukaan. Vuosien varrella olemme saaneet erinomaista palautetta työeläkekouluista ja osallistujat ovat kokeneet saamansa tiedon hyödylliseksi. Esimerkiksi luottamushenkilöillä on käyttöä ajantasaisella eläketiedolla työpaikkojen arjessa, toteaa Siltanen.

STTK on ollut mukana järjestämässä työeläkekouluja yhteistyössä muiden palkansaajakeskusjärjestöjen ja Telan kanssa jo vuodesta 2013.

Kuva: Jussi Jääskeläinen

 


 

Haluatko tietää, mitä on pinnalla työeläkkeissä?
Tule työeläkekouluun!

Keväällä 2019 työeläkekouluja järjestetään kahdeksalla paikkakunnalla. Koulujen aiheena on eläkepolitiikka ja sen tulevaisuus, eläkkeiden rahoitus, eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat sekä eläketurva.

Saat kutsun työeläkekouluihin oman ammattiliittosi kautta.

Ohjelman ja ilmoittautumistiedot löydät myös Telan Työeläkekoulu-sivulta:
https://www.tela.fi/koulutuskalenteri/tyoelakekoulu/alueelliset_2019

Työeläkevakuuttajat Tela järjestää yhdessä STTK:n ja muiden työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa työeläkekoulukiertueen keväisin ja syksyisin.

Alueellisissa työeläkekouluissa paneudutaan työeläkejärjestelmän perusteisiin ja ajankohtaisiin eläkeasioihin palkansaajien näkökulmasta.

Lue lisää aiheesta