Suomessa naispuoliset palomiehet voi laskea kahden käden sormilla. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella työskentelevä Sari Rautiala oli 1990-luvulla ensimmäinen pelastajakoulutuksen suorittanut nainen. Sitä kautta hänelle on tullut lukuisia yhteydenottoja mediasta mutta myös yksityishenkilöiltä.
– Alkuaikoina jokunen tyttö kirjoitti minulle kirjeitä, että he on mukana VPK-toiminnassa ja haluaisi isona palomieheksi. Olen aina kannustanut, että antaa mennä vaan. Ei tämä ole mahdottomuus kenellekään, olenhan minäkin tähän pystynyt, Rautiala sanoo.
Uransa alussa Rautiala joutui jokin verran todistelemaan omaa motivaatiotaan ja kyvykkyyttään. Pelastajakoulutuksen fyysiset kokeet suoritettuaan hän ainoana hakijana joutui rehtorin ja opettajien haastatteluun, jossa piti varmistaa, että hän on tietoinen, mihin ryhtyy.
– Ymmärrän, että alussa ennakkoluuloja on ollut. Omalla toiminnallani olen toivottavasti niitä pystynyt kumoamaan. Ajat ovat muuttuneet, eikä asiaa nykyään enää koeta niin oudoksi. Varmasti asioille ollaan monellakin tavalla avoimempia nykyään, Rautiala pohtii.
Kun Rautiala aloitti uransa vuoden 1996 alussa, naiset olivat jo tuttu näky pelastuslaitoksilla, sillä heitä oli mukana sairaankuljetuksessa. Paloauton kyydissä heitä ei tosin ennen Rautialaa vielä ollut.
Nykyään ihmettelyä tulee enemmän kansalaisilta kuin pelastuslaitoksen henkilökunnalta.
– Keikoilla jotkut aina hämmästelevät, että katsos vain, siellä olikin nainen, Rautiala hymähtää.
Kiire uuvuttaa, mutta muutoksilla on myös positiivisia puolia
Rautialalla itsellään ei ollut vahvaa palokuntalaistaustaa, kun hän päätti hakeutua pelastajakoulutukseen. Hän oli kuitenkin asunut pienellä paikkakunnalla, jossa puolivakinaisella palokunnalla oli vahva rooli. Hän lähti mukaan VPK-toimintaan samaan aikaan, kun hakeutui pelastajakoulutukseen.
– Jollakin tavalla olin siis nähnyt, millaista toiminta oli. Toki se oli paljon pienemmässä muodossa kuin täällä pääkaupunkiseudulla, jonne hakeuduin töihin.
1990-luvulla Rautiala ei olisi osannut kuvitella, millaista palomiehen työ on tänä päivänä. Vain muutos on pysyvää. Erityisesti kiire tuntuu lisääntyneen, kun koko ajan on niin paljon uutta opittavaa.
– Toivoisin, että voisimme käyttää enemmän aikaa erikoistumiseen, mutta siihen ei ole resursseja. Kuitenkin samaan aikaan meidän oletetaan osaavan aika lailla kaikkea. Se on ristiriitaista, enkä koe, että itse ainakaan pystyisin siihen, Rautiala harmittelee.
Muutoksessa on kuitenkin positiivinen puolensa, sillä se pitää työn mielekkäänä; koko ajan saa oppia uutta.
– Pidän tärkeänä, että ala kehittyy. Muutosten myötä olemme myös edistäneet useita pieniä asioita, joilla on arjessamme suuri merkitys. Esimerkiksi kokonaispalkkauksen käyttöönotto oli meillä todella konkreettinen, positiivinen muutos.
Vuoden palomies 2023 -tunnustus on uran tähtihetki
Kun Rautiala sai lokakuussa 2023 kuulla, että hänet on valittu Vuoden palomieheksi 2023, hän ajatteli hetken aikaa, että yhteydenotto on tullut vahingossa väärälle ihmiselle.
– Kyllähän se hieno fiilis on. Tunnustuksen saaminen on ollut jännittävintä ja hienointa, mitä urallani on tapahtunut, Rautiala kertoo.
Pitkälle uralle on mahtunut monenlaisia hetkiä. Mieleenpainuvien keikkojen joukossa on niin suuria tulipaloja, pienempiä kohtaamisia ihmisten kanssa aina uran alkuvaiheilta asti kuin hassujakin sattumuksia ja pinteestä pelastamisia. Rautiala on tehnyt koko uransa operatiivisissa tehtävissä palomiehenä.
– Olen miettinyt paljonkin uran loppuvaihetta. Alipäällystö- ja päällystötehtävät eivät tunnu omilta, sillä miellän itseni enemmän tekijäpuolen ihmiseksi.
Yhtenä vaihtoehtona Rautiala pitää työtä jälkipurkutehtävissä. Hän toi jälkipurkumallin puolisonsa kanssa Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle ja teki niitä tehtäviä pitkään. Nyt oman asuinpaikkansa vuoksi hän on jättäytynyt defusing-tehtävistä pois, sillä istuntojen järjestäminen on pitkän välimatkan takia vaikeaa.
– Aluksi jälkipurkua kohtaan oli paljon ennakkoluuloja, ja on niitä edelleenkin. Vaikeinta on se, että toiminta ei ole automaattista, kuten poliisilla. On vedettävä jonkinlainen raja sille, milloin jälkipurkua tarvitaan ja milloin ei. Silloin joku sitä tarvitseva voi jäädä ilman purkutilaisuutta.
Rautialan mielestä on positiivista, että jälkipurkutoiminta on kehittynyt vuosien varrella aiempaa monimuotoisemmaksi. Nyt koko työvuoron kattavien istuntojen lisäksi on mahdollista käydä kahdenkeskisiä vertaispurkukeskusteluja sekä osallistua posttraumatyöpajoihin.
Työkaverit auttavat jaksamaan
Rautiala on tehnyt koko uransa töitä Vantaalla. Alueella on isoja valtaväyliä sekä paljon logistiikkaa ja teollisuutta, mikä pitää vuorokohtaisen keikkamäärän kohtuullisen korkeana. Toisinaan hän on leikitellyt ajatuksella, että vaihtaisi laitosta, mutta joka kerta ajatusleikki on tyssännyt työkavereihin.
– Työvuoro on ihan oma yhteisönsä. Siinä on käynyt hirveän hyvä tuuri, että minulle on sattunut aina hyvä työvuoro ja esimies.
Kun työvuosia on enemmän takana kuin edessä, ajatukset hiipivät väkisinkin eläkeikään.
– Yhdelläkään eläkkeelle jääneistä työkavereistani eläkeikä ei ole yhtä korkea kuin minun suunniteltu eläkeikäni. Jos jotain voisin muuttaa alalla, nostaisin palkkaa ja laskisin eläkeikää. On vain karu fakta, ettei kevennettyjä paikkoja riitä kaikille, kun suurimmat ikäryhmät ovat siinä iässä, etteivät enää pysty savusukeltamaan, Rautiala pohtii.
Sari Rautiala sai 11.10.2023 Vuoden palomies 2023 -tunnustuksen. Valinnan tekee vuosittain toimikunta, johon kuuluu edustajat Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALista, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä (SPEK), Suomen Palopäällystöliitosta (SPPL), Julkisten ja hyvinvointialojen liitosta (JHL) ja Suomen Sopimuspalokuntien Liitosta (SSPL). Toimikunta perusteli valintaa alan ja palomiestyön tunnetuksi tekemisellä sekä myönteisen julkisuuden lisäämisellä. Rautiala on myös omalla esimerkillään kohottanut koko pelastusalan nauttimaa arvonantoa.
Teksti: Maarit Krok
Kuva: Arto Soini / Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
