Pelastajatutkinnon yhteyteen etsitään keino saada terveydenhuollon ammattihenkilön kelpoisuus.
Sisäministeriö on asettanut hankkeen selvittämään pelastusalan koulutusta. Lähtökohtana on hallitusohjelmaan kirjattu linjaus kehittää pelastusalan kustannustehokkuutta ja urapolkuja uudistamalla koulutusjärjestelmää.
Hankeen työryhmään nimettiin kuusi henkilöä, joista kolme on virkamiehiä sisäministeriön pelastusosastolta. Pelastusopistoa valmistelussa edustaa koulutusjohtaja Minna Hirvonen, Helsingin pelastuskoulua rehtori Matti Waitinen ja pelastuslaitoksia pelastusjohtaja Pekka Tähtinen Satakunnasta. Hanketta johtaa SM:n lainsäädäntöjohtaja Mika Kättö.
Ministeriön odottaa esityksiä pelastusalan tutkintojen sisältöjen ja rakenteiden kehittämisestä helmikuun 2018 loppuun mennessä.
Hankkeen aikana kuullaan useita tahoja, kuten pelastusalan henkilöstöjärjestöjä ja Poliisiammattikorkeakoulua.
Kehittämishankkeen perustamisasiakirjassa listataan useita pelastaja- ja alipäällystötutkinnon sekä päällystökoulutuksen haasteita.
Pelastajatutkinnon yhteyteen tai siihen liittyen pelastajien tulisi saada terveydenhuollon ammattihenkilön (ensihoito) status. Tavoitteena on myös, että mahdollisimman monella pelastustoimen miehistötehtävässä jo toimivalla on mahdollisuus täydentää osaamistaan ja pätevyyttään terveydenhuollon ammattihenkilöksi.
Alipäällystötutkinnossa haasteena on kehittää tutkinnon sisältöä vastaamaan pelastuslaitosten tarpeita muuttuvassa toimintaympäristössä.
Pelastusalan ammattikorkeakoulututkinnon osalta selvitetään tarve kehittää polku päällystötutkinnosta eteenpäin aina tohtorintutkintoon asti.
Tutkintokoulutuksen lisäksi arvioidaan Pelastusopiston järjestämää lisä- ja täydennyskoulusta.
Kuvassa ambulansseja Pelastusopiston harjoitusalueella. (Kuva: Tiina-Riikka Nyman)