Paikallinen virka- ja työehtosopimus kattaa pelastushenkilöstön Kuopiossa, Siilinjärvellä, Iisalmessa ja Varkaudessa.

Sopimuksella Pohjois-Savon pelastuslaitos otti käyttöön Teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS 2018) liitteen 8 mukaisen työajan, jossa työtä tehdään keskimäärin 42 tuntia viikossa enintään 24 tunnin työvuoroina, 52 viikon tasoittumisjaksolla.

Sopimus kattaa jo aikaisemmin vuorokausityötä tehneen pelastushenkilöstön viidellä paloasemalla.

Pelastuslaitoksella oli voimassa oleva aluehallintoviraston lupa vuorokausityöhön ja ensihoitohenkilöstö jatkaa vuorokausityötään tämän luvan alla.

Paikallinen sopimus on voimassa maaliskuun puoliväliin 2020 saakka.

Sopimuksen mukaan työnantaja voi pilkkoa yhden työvuoron kahdeksi tai kolmeksi vuoroksi 12 kalenteriviikon aikana eli vuoden aikana enintään neljä työvuoroa.

Pilkottua työaikaa voidaan käyttää koulutukseen, turvallisuuskoulutukseen, palotarkastuksiin ja muihin työtehtäviin.

Paikallisella sopimuksella koulutuspäivien sijoittamiseen tulee enemmän joustavuutta ja eväitä entistä parempaan suunnitelmallisuuteen, pelastuslaitoksella nähdään.

Työaikasopimuksen yhteydessä sovittiin vahvistetun työvuoroluettelon käyttöönotosta. Työvuorot vahvistetaan neljäksi viikoksi kerrallaan.

Sopimuksesta neuvoteltiin hyvässä hengessä, luottamusmies Pasi Rissanen Kuopion Palomiesyhdistys Spal ry:stä sanoo.

– Sopimukseen pääseminen kertoo yhteisymmärryksestä ja siitä, että sekä työnantaja että työntekijät näkevät kumpikin liitteen 8 joustavien elementtien hyödyt. Syntyy siis win-win-tilanne.

Pohjois-Savon pelastusjohtaja Jukka Koposen mielestä pelastuslaitoksella on aina ollut toimivat välit työnantajan, luottamusmiesten ja henkilöstön kesken.

– Voimme käydä asioita läpi keskustellen. Olemme tehneet aika paljon paikallisia sopimuksia eri asioista ja homma on pelannut hyvin.

Aiheesta enemmän kesäkuussa ilmestyvässä Pelastusalan ammattilainen -lehdessä.

Kuvassa pintapelastusharjoitus käynnissä Kuopiossa.

Lue lisää aiheesta