Satakunnan pelastuslaitos suunnittelee päivystävien palomestareiden määrän vähentämistä
Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan Pohjois-Satakunnassa ei jatkossa olisi omaa päivystävää palomestaria.
Varusteiden säännöllinen puhdistaminen on välttämätön osa työtä – Uutta tekniikkaa toivotaan Suomeen
Terveydelle vaarallisia PAH-yhdisteitä kertyy sammutustehtävillä sammutusasun eri kerroksiin ja myös muihin suojavarusteisiin. Nyt Pelastusopistolla on selvitetty, millä tekniikalla varusteet saa puhdistettua mahdollisimman tehokkaasti altistavista aineista....
Pelastustoiminnan toimintavalmiudessa merkittäviä puutteita – Näin vastaavat pelastusjohtajat
Aluehallintovirasto (AVI) arvioi pelastustoimenpalvelutasoa ja investointien riittävyyttä lokakuussa julkistetussa asiantuntija-arviossaan.
Pelastustoimessa työntekijät palautuvat hyvin, mutta työyhteisön toimivuudessa on parannettavaa
Hyvinvointialueilla pelastustoimen työntekijät palautuvat työstään paremmin kuin sosiaali- ja terveyssektorin työntekijät.
Psyykkiseen hyvinvointiin kannattaa panostaa jo ennen kuin ongelmia ilmenee
Pelastusalalla mielen hyvinvointia on totuttu käsittelemään ongelmalähtöisesti. Nyt suuntaa halutaan kääntää. Posttraumatyöpajat ja jälkipurkukeskustelut ovat jo tulleet tutuiksi pelastusalan ammattilaisille. Niiden lähtökohta on kuitenkin traumaattisissa kokemuksissa...
Hätäkeskuspäivystäjätyön muutokset puhuttivat seminaariyleisöä
Hätäkeskusammattilaiset kokoontuivat Tampereella, kun Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ja Suomen hätäkeskusammattilaisten liitto HAL järjestivät kaksipäiväisen hätäkeskusammattilaisten seminaarin. Seminaarissa pohdittiin muun muassa, miltä päivystäjän työ...
Rahoituksen puute näkyy pelastustoimen palvelutasopäätöksissä
Pelastuslaitoksen palvelutasopäätökset heijastelevat rahoituksen puutetta.
SPALin uutiset ja tiedotteet
- FinnHEMS ja Rajavartiolaitos ovat julkishallinnon hyvämaineisimmat organisaatiot 2024
- Säästöt uhkaavat pelastustoimen palveluja Etelä-Savossa
- Aluehallitus hyväksyi pelastustoimen palvelutason heikennykset Satakunnassa
- Valmistuva opiskelijajäsen, muistathan päivittää jäsenlajisi!
- Aikuiskoulutustuen poisto oli isku pelastusalojen opiskelijoille