Hätäkeskuslaitoksessa aloitti keväällä uusi laatupäällikkö – Operatiivinen henkilökunta odottaa laatukriteerejä malttamattomana
Hätäkeskusammattilaisten liitto HAL on jo pitkään vaatinut työnantajalta laatukriteereitä. Viimeksi tammikuussa HAL jätti työnantajalle vaatimuksen hätäkeskuspäivystäjän työn kokonaisvaltaisesta tarkastelusta ja työn laatukriteerien määrittelystä. – Haluamme tietää,...
Vuorokausityö jatkuu Pirkanmaalla
Poikkeuslupa on voimassa kaksi vuotta. Pelastuslaitoksella kiinnitetään huomiota aktiivityöajan seurantaan ja työkuormituksen jakamiseen. Lounais-Suomen aluehallinto-virasto on myöntänyt Pirkanmaan pelastuslaitokselle poikkeusluvan vuorokautiseen työaikaan vuosiksi...
SPAL: Keskittäminen ei heikennä pelastustoimea
Pelastustoimen järjestämisvastuun keskittäminen viidelle maakunnalle on perusteltua, toteaa Palomiesliitto sisäministeriölle antamassaan lausunnossa. Liitto antoi lausunnon pelastustoimen järjestämislain luonnoksesta marraskuun alussa. Palomiesliitto pitää...
Yle: Lapissa huoli ambulanssien määrästä
Uudet työvuoromääräykset vaatisivat uusien ensihoitajien palkkaamista Länsi-Pohjaan, mutta rahaa ei ole tulossa. Säästöjä haetaan vähentämällä ambulansseja, kertoo Yle. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä ensihoitajat ovat siirtymässä vuoden alussa 24 tunnin...
Työaikamuutos romahdutti työhyvinvoinnin
Toukokuussa toteutettu työaikamuutos on heikentänyt palomiesten työhyvinvointia Etelä-Savon pelastuslaitoksella, osoittaa operatiiviselle pelastushenkilöstölle suunnatun kyselyn tulos. Pelastusalan ammattilainen -lehti lähetti Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen...
Uutta altistumistietoa koulutuskiertueelta
Työterveyslaitoksen tekemän palomiesten altistumistutkimuksen tuloksista ja suosituksista kerrotaan neljässä koulutustilaisuudessa. Palomiesten altistumista selvittävässä hankkeessa käynnistyy seuraavaksi kentän koulutusvaihe: Työterveyslaitoksen tutkimuksen...
Aamulehti: Miten hälytysajoneuvo kohdataan?
Hälytysajoneuvon kohtaaminen ei ole kaikille selvää, kirjoittaa Aamulehti. Muilla tienkäyttäjillä on velvollisuus väistää hälytysajoneuvoa, mutta hälytysajoneuvo ei saa ajaa muiden päälle. Ohjeet hälytysajoneuvon kohtaamiseen ovat selkeät. Takaa lähestyvää...
SPALin uutiset ja tiedotteet
- STTK: Eläkeuudistus osoittaa työmarkkinaosapuolten kyvyn saavuttaa sopimuksia
- Kymenlaaksoon kokonaispalkkasopimus – Kokonaispalkkakorvaus 44 prosenttia myös sairausloman ajalta
- Avi: Lapin pelastuslaitoksen palvelutaso on korjattava
- Valtion sopimusneuvottelut jatkuivat tavoitteiden esittelyllä
- Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL liittyy Ammattiliitto Jytyyn