Yksin työskentely tulisi kieltää pelastuksessa ja ensihoidossa
Yksin työskentely ensihoidossa on työturvallisuusriski. Myös hoitomahdollisuudet ovat rajalliset, joten potilaskaan ei hyödy tilanteesta.
Oulussa vuorokausityö toimii viritettynä
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksella palattiin kaksivuorotyöstä vuorokausirytmiin kolme vuotta sitten. Kaksivuorotyötä tehtiin yhdeksän vuoden ajan, vuodesta 2005 alkaen. Rytmissä tehtiin kaksi päivävuoroa ja kaksi yövuoroa, jonka jälkeen oli neljä päivää vapaata....
Pelastuskoulu juhlii tulevaisuudesta huolimatta
Helsingin Pelastuskoulu juhlistaa tänään 45-vuotista taivaltaan. Iltapäivällä järjestettävässä juhlaseminaarissa otetaan katse koulun historiaan, nykyisyyteen sekä tulevaisuuteen. Ohjelmassa on kaikkiaan 15 puheenvuoroa: muun muassa koulun perustajan,...
Palomiehet opiskelevat kevyempiä sammutusmenetelmiä
Pelastusopistolla käynnistyy tänään ensimmäinen täydentävien sammutusmenetelmien kurssi. Tiistaista torstaihin kestävällä kurssilla perehdytään perinteisiä letkuselvityksiä kevyempiin sammutusmenetelmiin. Teorialuentojen ja demonstraatioiden lisäksi kurssilaiset...
Kansanedustajat pelästyivät vahvaa valtio-ohjausta
Hallituksen esitys pelastustoimen järjestämislaista oli tänään ensimmäisessä eduskuntakäsittelyssä. Lähetekeskustelussa kansanedustajat käyttivät järjestämislaista yhteensä 34 puheenvuoroa. Useassa puheenvuorossa esitettiin hätä siitä, että pelastustoimeen tulisi...
SPALin jäsenmäärä jatkaa kasvua
Palomiesliittoon on tänään liittynyt 4300:s jäsen. SPALin jäsenmäärän kehitys on koko alkuvuoden ajan ollut myönteistä: tammikuun alun jälkeen liittoon on tullut 52 uutta jäsentä. Tasaluku 4300 tuli täyteen keskiviikkona 8. maaliskuuta — kansainvälisenä...
Raskaasta työstä palautumista voi nopeuttaa
Työterveyslaitoksen tutkimuksessa saatiin uutta tietoa ns. aktiivisista palautusmismenetelmistä. Niillä voidaan huomattavasti nopeuttaa lihaksiston palautumista raskaan pelastustyön jälkeen. Juttu on alun perin julkaistu Pelastusalan ammattilaisessa 11.5.2016 LUE...
SPALin uutiset ja tiedotteet
- STTK: Eläkeuudistus osoittaa työmarkkinaosapuolten kyvyn saavuttaa sopimuksia
- Kymenlaaksoon kokonaispalkkasopimus – Kokonaispalkkakorvaus 44 prosenttia myös sairausloman ajalta
- Avi: Lapin pelastuslaitoksen palvelutaso on korjattava
- Valtion sopimusneuvottelut jatkuivat tavoitteiden esittelyllä
- Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL liittyy Ammattiliitto Jytyyn