Vuosi lähestyy loppuaan. Pelastusalan ammattilaisessa on ilmestynyt jälleen suuri määrä alan ajankohtaisia uutisia ja taustoittavia juttuja. Tässä sivuston luetuimmat jutut vuonna 2022. Joukossa on ihan tuoreita juttuja sekä helmiä aikaisemmilta vuosilta.

1. Etelä-Savo nosti kokonaispalkan 44 prosenttiin – Siirtymä hyvinvointialueelle tuo tullessaan myös muita muutoksia

SPAL teki viime vuonna vertailun kokonaispalkan ja sopimusperusteisten työaikakorvausten välillä. SPALin laskelmien mukaan eri vuorojen kuuden vuoden keskiarvo on lomat huomioiden sopimusperusteisesti noin 43,5 prosenttia. Etelä-Savon 44 prosentin kokonaispalkkakorvaus on ensimmäinen, joka ylittää virka- ja työehtosopimuksen mukaisen keskiansion.

– Olemme nyt näyttäneet mallia, että 44 prosenttia on oikeudenmukainen ja siihen kannattaa pyrkiä, Savonlinnan palomiesyhdistys SPAL ry:n luottamusmies Alan O’Leary sanoo.

Lue koko juttu

2. Näillä vinkeillä selviydyt vuorotyöstä

Nuku riittävästi vapaalla. Työvireyttä määrittää kahden edeltävän yön unen kokonaismäärä, jolloin pitäisi nukkua vähintään yhtä paljon kuin normaalisti unta tarvitsee.

Lue kaikki vinkit

3. Helsinki houkuttelee palomiehiä 2 000 euron kertakorvauksella

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun pelastuslaitos houkuttelee pelastusalan ammattilaisia ylimääräisellä korvauksella.

– Kertakorvauksen maksaminen on yksi keino, jolla pyrimme saamaan virkoihin enemmän hakijoita. Olemme pohtineet paljon sitä, miten lisäisimme kiinnostavuuttamme palomiesten silmissä. Rahallinen korvaus, rekrytointilisä, on yksi elementti, jota tähän mennessä emme ole käyttäneet, pelastuskomentaja Jani Pitkänen sanoo.

Lue koko juttu

Luetuimmat jutut: palomiehen työ nousi korkeimpaan syöpävaarallisuuden luokkaan

4. Palomiehen työ nousi korkeimpaan syöpävaarallisuuden luokkaan

– Altistumisen vähentämiseksi tarvitsemme kaikkien alalla toimivien panosta, tutkija Juha Laitinen sanoo.

Sairauksien ehkäisyn kannalta oleellista on palomiesten terveysseuranta, jotta altistumisen aiheuttamiin muutoksiin päästään ajoissa kiinni.

Lue koko juttu

5. Pohjois-Savo täyttää 65 uutta palomiesvirkaa ja nostaa pelastusasemia ympärivuorokautiseen valmiuteen

– Huolta on ilmassa sen suhteen, saammeko virat täytettyä. Olemme vasta kuulleet Kainuun pelastuslaitoksen haasteista täyttää omia virkojaan, joten nähtäväksi jää miten meille käy. Taustalla on Pelastusopiston pitkäjänteisen rahoituksen puute, jonka johdosta pelastajakoulutuksen määrää ei ole pystytty nostamaan riittävästi, pelastusjohtaja Jukka Koponen sanoo.

Lue koko juttu

6. Palomies Saario soutaa Atlantin yli ja takaisin

Kööpenhamina–Helsinki-soudustaan ja Helsinki–Tallinna-soututempauksista tuttu palomies Jari Saario on asettanut itselleen uuden, entistä tulisemman haasteen: yksinsoutu Atlantin yli ja takaisin. Vastaavaa suoritusta ei ole tehnyt kukaan aikaisemmin. Atlantin ylittäjiä on ollut ennenkin, mutta takaisinsoutu on jäänyt kaikilta tekemättä.

Lue koko juttu

7. Odottavan ensihoitajan kannattaa hakea erityisäitiysrahaa

Ensihoidossa työskentelevät eivät pääsääntöisesti ole saaneet erityisäitiysrahaa. Tätä on ensihoitoalalla pidetty ongelmallisena: odottavien ensihoitajien ja sikiöiden suojaaminen ei toteudu riittävällä tavalla, kun Kela tekee päätöksiä nykyisen lainsäädännön ja ohjeiden puitteissa.

– Toisaalta on myös ensihoitajia, joiden erityisäitiysrahan hakemus on hyväksytty. Käytännön kokemus siis on, että Kelan päätöksissä on ollut jonkinlaista kirjavuutta, kertoo Suomen Ensihoitoalan liitto SEHLin hallituksen jäsen Sanna Kauppinen.

Lue koko juttu

Luetuimmat jutut: kehitä paineenhallintaasi

8. Kehitä paineenhallintaasi – kiinnitä huomiota seitsemään asiaan

Ihmisen aivot kehittyivät olosuhteissa, joissa pessimismi oli erittäin tärkeä hengissä säilymisen strategia. Tämän vuoksi aivomme ovat edelleen tiukasti kiinni negatiivisissa asioissa.

Pessimististen ja uhkakuvia hakevien hermoratojen rinnalle voi kehittää hermoratoja, jotka tunnistavat positiivisia ja myönteisiä asioita toimintaympäristöstä.

Lue vinkit paineenhallintaan

9. Kainuu tarjoaa uusille palomiehille 2 500 euron kertakorvauksen

Kainuun pelastuslaitos etsii 23 palomiestä vakinaisiin virkoihin viidelle paloasemalle. Houkuttimeksi se lupaa 2 500 euron kertakorvauksen kuuden kuukauden koeajan jälkeen, jos palomies jatkaa virassa.

– Koetamme nostaa kiinnostusta avoimia virkoja kohtaan. Suomessa on palomiespula, ja alueet ovat ottaneet käyttöön erilaisia keinoja työvoimakilpailussa. Jotkut nostavat palkkaa, me kokeilemme rekrytointilisää, pelastusjohtaja Anssi Parviainen kertoo.

Lue koko juttu

10. Seitsemän paloasemaa nousee vuorokausityöhön Pohjois-Savossa

Pohjois-Savon pelastuslaitos esittää huomattavaa muutosta paloasemien työaikamalliin ja vakinaisen pelastushenkilöstön määrään. Seitsemän paloasemaa ottaa käyttöön 24 tunnin työvuorot seitsemänä päivänä viikossa. Näillä asemilla on tähän asti ollut käytössä kahdeksan tunnin virkatyöaika arkipäivisin sekä varallaolo muuna aikana. Uudistuksen toteuttamiseen pelastuslaitos tarvitsee arviolta 57 uutta palomiestä.

Toimintamallin muutoksella pelastuslaitos korvaa aiemman pelastushenkilöstön varallaolokäytännön.

Lue koko juttu

Lue lisää aiheesta