Ensihoidon tehtävänkäsittely uudistui – Tavoitteena työn mielekkyyden paraneminen ja oikeat kiireellisyysluokat
Hätäkeskuspäivystäjän harkintavaltaa on palautettu tehtävänkäsittelyn uudistuksella. Muutoksen odotetaan näkyvän sekä hätäkeskuksissa että ensihoidoss
STTK:n kysely: Pelastusalalla varauduttu koronavaaraan
Pelastusalan henkilöstön edustajien mielestä työnantaja on huolehtinut työntekijöiden työturvallisuudesta korona-aikana hyvin, ilmenee STTK:n kyselystä. STTK:n pääluottamus- ja luottamusmiehille sekä työsuojeluvaltuutetuille teettämän kyselyn mukaan Suomen...
Hallintovaliokunta muistutti hätäkeskusten henkilöstöresursseista
Hätäkeskuslaitoksen henkilöstömäärän tulisi olla vähintään 630. Hallintovaliokunta on aiemmin määritellyt minimiksi 600 henkilötyövuotta. Eduskunnan hallintovaliokunnan uudessa lausunnossa on tarkennettu Hätäkeskuslaitoksessa työskentelevät henkilöstömäärän...
Hätäkeskuslaitoksessa siirrytään yksilöllisiin työvuoroihin
Hätäkeskuslaitos kehittää työvuorosuunnittelua joustavammaksi ja yksilökeskeisemmäksi. Tavoitteena on parantaa henkilöstön työssä jaksamista ja optimoida salivahvuuksia. Hätäkeskuslaitoksessa on kehitetty valtakunnallista työvuorosuunnittelua ja työaikamallia syksystä...
Koetko häirintää työssäsi? – Noudata näitä ohjeita
Jokaisella on oikeus turvalliseen työpaikkaan. Epäasiallinen käytös tulee tunnistaa ja ottaa työyhteisössä puheeksi mahdollisimman pian. Häirintä voi työpaikalla olla esimerkiksi työntekijän sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvää. Seksuaalisella häirinnällä...
Pelastuslaitos haluaa tehdä ensihoitoa Päijät-Hämeessä
Myös henkilöstö vastustaa ensihoidon keskittämistä kuntayhtymälle. Nykyinen työaika on toimiva ja työnantajaa pidetään parempana. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän (PHHYKY) hallitus käsittelee 11. toukokuuta esitystä, joka toteutuessaan siirtäisi Päijät-Hämeen...
Päivystäjänä Hätäkeskuslaitoksen johtokeskuksessa
Johtokeskuspäivystäjä Anne Ålanderilla on rautainen ammattitaito hätäkeskusten operatiivisista tehtävistä. Työuransa aikana hän on työskennellyt kaikissa hätäkeskussalin viroissa. Nykyisessä työtehtävässään hän pääsee hyödyntämään osaamistaan sekä kehittämään...
SPALin uutiset ja tiedotteet
- Kim Nikula jättää SPALin järjestön johtajan tehtävät
- Liittokokous: Selvitystyö pelastustoimen valtiollistamisesta käynnistettävä pikaisesti
- Opiskelijajäsen – varmista jäsenyytesi jatkuminen SPALissa
- Kesätyöntekijä! Lue ohjeet muistilistasta
- Aluehallintovirasto antoi korjausmääräyksen Länsi-Uudenmaan pelastustoimen toimintavalmiusajoista